Kuokkamummo

Marko Hautala: Kuokkamummo (Tammi 2014)

Arvio: Sami Ruokangas

”Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee. Se tappaa lapsia. Se on vanha kuin meri ja taivas. Se haistaa kuka on kuka ja odottaa, että joku liikaa kiroillut jää joukosta jälkeen, kuselle tai tekstaamaan tai katsomaan perhosta.”

Saaressa on talo. Sen alla asuu jotakin pahaa ja pelottavaa. Asetelma ei huimaa persoonallisuudellaan, mutta Hautalan tapa kertoa tarina lumoaa.

Hautala kirjoittaa psykologista kauhua jossa sekä ulkoiset että mielensisäiset maisemat ovat pelottavia. Genren kliseitä Hautala pyörittää suomalaisen persoonallisesti. Kliseitä on mukana, mutta niistä nauttii lukiessa tuttuina elementteinä. 80-lukua muisteleva synkkä maisema on Hautalan omintakeinen luomus.

Suomalaiskansalliset perinteiset kummitusjuttujen ainekset päivittyvät nykyaikaan ja yhdistyvät urbaanilegendoihin.

Rokkarin mieltä lämmittää että hevibändit Iron Maiden ja Accept on mainittu jo kun 63 sivua on luettu. Vuoden parhaita lukukokemuksia meikäläiselle. Mummon musta kieli vilahtaa lenkkipolun hämärässä ja syksyisten lehtien kahinassa vielä päiviä sen jälkeen kun kirjan lukemisen jo lopetti.

Kuokkamummon tarina voisi olla Stephen Kingiä tai Blue Öyster Cultin julkaisemattoman teemalevyn juoni. Silti tarina on suomalainen. Kansainvälistä tasoa.

Hautalan kirja ei mullista maailmaa, mutta luo yhden sellaisen, kiehtovan ja sopivasti pelottavan.

Lue myös:

    Uusimmat