Vaalit

Näin äänet jakautuvat – tästä pääset kuntavaalien tulospalveluun!

Vaalitulospalveluun

Kuntavaalien siirto oli oikea päätös, mutta Pöllöraadin mukaan tapa katastrofaalisen huono – "Onko vaalit nyt varastettu perussuomalaisilta?"

Pöllöraati: Kuntavaalien siirtäminen on herättänyt laajaa keskustelua – tämän arvosanan raati antaa vaalijärjestelyistä 9:07
Kuntavaalien siirtoon liittyneet järjestelyt herättivät keskustelua Pöllöraadissa – katso koko keskustelu tästä.

Pöllöraati pitää kuntavaalien siirtoa hyvänä asiana.

Huhtikuun kuntavaalit on päätetty siirtää kesäkuulle. Uusi vaalipäivä on 13. kesäkuuta. Syy vaalien siirrolle on pahentunut koronatilanne, jonka vuoksi huhtikuun vaalien terveysturvallisuus voi vaarantua.  

Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Marko Junkkari pitää vaalien siirtoa järkevänä.

– Hyvä, että se tehtiin. Tapa millä se tehtiin, oli katastrofaalisen huono, kamalaa sähläämistä, Junkkari sanoi Uutisaamun Pöllöraadissa.

MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäen mukaan päätöstä vaalien siirtämisestä odoteltiin liian pitkään.

THL arvioi, että alkuperäisenä vaalipäivänä 18. huhtikuuta tautitilanne voi olla niin vakava, että se aiheuttaa tuntuvan riskin vaalien terveysturvallisuudelle. Tämän hetken päivittäinen tapausmäärä on noin 750 vuorokaudessa. THL arvioi, että mikäli kasvuvauhti jatkuisi, päivittäinen tapausmäärä Suomessa voisi 18.4. olla jopa välillä 2 600-11 200.

Uuden Suomen päätoimittaja Jenni Tammisen mukaan noita lukuja ei avattu tarpeeksi.

Perussuomalaiset vastusti

Yhdeksästä puolueesta vain perussuomalaiset vastustivat vaalien siirtoa.

– Tehdään kovasti sisäpolitiikkaa, perussuomalaiset käytännössä vaativat eilen oikeusministerin eroa. Onko tässä vaalit heiltä nyt varastettu? Lehtimäki pohtii.

Perussuomalaisilla on paljon ehdokkaita kevään vaaleissa, mutta nyt myös puolueilla on aikaa haalia lisää ehdokkaita listoilleen.

– En tiedä, kuinka paljon lisää he niitä saavat. Eiköhän jokainen paikka ole käännetty ehdokkaiden löytämiseksi, Junkkari sanoo.

Hallitus antaa tänään eduskunnalle esityksen kuntavaalien siirtämisestä. 

Lue myös:

    Uusimmat