Julkisuuslakia ei toteuteta kaikissa kunnissa niin kuin pitäisi. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa kolmannes kunnista ei vastannut lain mukaiseen tietopyyntöön.
Viestintätieteiden laitos lähetti 301 kunnalle kolmiosaisen kyselyn. Siinä tiedusteltiin tietopyyntöjen hinnastoa, ohjeistusta ja kolmea edellistä kunnan saamaa tietopyyntöä. Kunnista 96 ei vastannut ja 36 vastasi myöhässä.
Kuka saa pyytää tietoa ja mistä?
– Perustuslain ja julkisuuslain mukaan kaikki viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jos niitä ei ole erikseen säädetty salaisiksi.
-Kuka tahansa saa pyytää valtion tai kunnan viranomaiselta tietoa mistä tahansa.
– Tietopyyntö on käsiteltävä viipymättä, maksimissaan kuukaudessa.
– Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta luettelee runsaat 30 salassa pidettävää asiakirjatietoa, jotka liittyvät muun muassa ulkopolitiikkaan, rikosasioihin, liikesalaisuuksiin ja yksityisyyteen.
– Myös salassa pidettävästä asiakirjasta pitäisi luovuttaa julkiset osat, jos se on mahdollista.
– Asianosainen voi pyytää tietoa myös salassa pidettävän asiakirjan sisällöstä.
– Lakihankkeista sekä muista merkittävistä hankkeista on annettava tietoa jo keskeneräisenä.
– Jos viranomainen ei luovuta tietoa, syy pitää perustella. Päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen.
Helsinki lisää avoimuutta verkossa
Helsingin kaupunki pyrkii parantamaan asukkaiden tiedonsaantia. Kaupunki aikoo ryhtyä julkaisemaan tänä vuonna internetissä perustiedot kaikista sen käsiteltävinä olevista asioista, myös vireillä olevista.
Kansalaiset voivat tällöin lukea verkosta vapaasti kaupungin asianhallintajärjestelmän niin sanottuja diaaritietoja. Diaari tarkoittaa luetteloa, johon merkitään virastoihin tulleet ja niistä lähteneet asiakirjat.
Tavoitteena on vahvistaa demokratiaa ja lisätä kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia, määrittelee johtava asiantuntija Katja Räisänen Helsingin sähköisestä asianhallinnasta.
Tietojen tuominen verkkoon on mittava hanke. Räisäsen mukaan kaupungin kirjaamo avaa joka vuosi noin 15 000 asiaa. Palveluun pitää rakentaa muun muassa hakutoiminnot.
Kansalaiset kyselevät tietoja monista asioista. Pyynnöt voivat koskea vaikkapa pöytäkirjanotteita, niiden liitteitä tai tietoja julkisesta viranhausta.
Tutkimuskoordinaattori Heikki Kuutin mukaan viranomainen jättää usein perustelematta, miksi tietoa ei luovuteta kysyjälle.
Ongelmana on myös osittaisjulkisuus.
– Kysyjälle tarjotaan jotakin, ja oletetaan tämän olevan tyytyväinen. Piiloon jäävät asiat, jotka voivat olla ongelmallisia viranomaisille.
Hinnat vaihtelevat rajusti
Myös tietojen maksullisuus haittaa julkisuuden toteutumista. Lain mukaan viranomainen voi laskuttaa, jos aineiston keräämisestä koituu paljon työtä.
– Laskuttaminen on kuitenkin varsin automaattista, kun kerran hinnasto on olemassa. Tämä jarruttaa tavallisen pulliaisen tietopyyntöjä. Hänen pitää tilata sokkona aineisto, ostaa tavallaan sika säkissä ja katsoa sitten, minkä kokoinen se on, Heikki Kuutti kuvailee.
Hinnoittelussa on myös suurta vaihtelua kuntien välillä. Paperikopiosta veloitetaan 0–6 euroa, tietojen etsimisestä 0–73 euroa tunnilta.
Projektitutkija Aleksi Koski muistuttaa, että tietopyytäjälläkin on oma vastuunsa perehtyä asiaan etukäteen.
Tutkijoiden mukaan tiedon saamista ja viranomaistyötä helpottaisi, jos asiakirjalistat eli diaarit sekä julkiset asiakirjat vietäisiin avoimesti verkkoon.
Nykyinen julkisuuslaki säädettiin vuonna 1999, mutta asiakirjojen julkisuusperiaate on ollut voimassa jo 300 vuotta, Aleksi Koski huomauttaa. Silti tiedonsaanti kangertelee.
Koski arvioi syiksi muun muassa kuntien heikon lain tuntemuksen, kokemattomuuden tietopyynnöistä sekä tietohallintajärjestelmien puutteen tai niiden vajaakäytön.
– Viranomaisilla on pitkä ja kivinen tie oppia avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Viitteitä on kuitenkin siitä, että parempaan päin ollaan menossa.