Kun matkustaja päätyy mereen, pysähtyy risteilijällä kaikki muu – joskus traaginen tapahtuma ilmenee vasta videolta: "Se on lyhyt aika selvitä hengissä"

8:08
Vain 19-vuotias Niku katosi laivamatkalla 14 vuotta sitten.

Jos matkustaja päätyy laivan kannelta mereen, aiheuttaa se risteilyaluksella valtavan operaation. Onnettomuustilanteessa laiva pysähtyy, mereen heitetään pelastusrengas ja FRB-pelastusvene lasketaan välittömästi pinnalle. Tilanteen pitkittyessä apuun tulee myös meripelastus.

Toisin sanoen: Kun ihminen hyppää laivan kannelta mereen, pysähtyy laivalla kaikki muu.

Laivojen kannet on ylipäätään suunniteltu äärimmäisen turvallisesti, jotta kaikenlaisilta riskeiltä vältytään. Esimerkiksi kaiteiden viereen ei asennetteja penkkejä tai laatikoita, jotka voisivat ikään kuin madaltaa kaiteita.

Tallink-Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo, että laivalta ei voi yksinkertaisesti tippua vahingossa esimerkiksi liukastumisen seurauksena.

– Se vaatii aina sen, että kannen yli kiivetään, pelleillään tai tapahtuu jotain muuta poikkeuksellista. Silloin kun on kyse myrskystä, niin ulkokansi suljetaan. Normaalitilanteessa se johtuu asiakkaan omasta käytöksestä, jos hän mereen putoaa, Nöjd kertoo MTV Uutisille.

Henkilökunta ei pysty seuraamaan jokaista liikettä

Valitettavan monilla putoamistapauksilla on surullinen loppu. Vaikka putoamisesta selviäisikin hengissä, odottaa vedessä monta muuta haastetta, jotka voivat riistää ihmishengen.

– Moni ei ehkä ymmärrä, että vaikka löytäisi tiensä pinnalle, niin laivan potkurit voivat imaista mukaansa. Luullaan olevansa kuolemattomia. Täällä on myös tosi kylmät vedet, niin se on lyhyt aika selvitä sieltä hengissä. Nämä on tosi ikäviä tapauksia aina.

– Tottakai on myös tapauksia, joissa matkustaja on onnistuttu pelastamaan tai hän on onnistunut uimaan esimerkiksi saareen, Nöjd kertoo.

Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström kertoo, että henkilökunta pyrkii kaikin mahdollisin tavoin estämään onnettomuustilanteet, mutta työntekijöiden on yksinkertaisesti mahdotonta seurata kaikkea laivan kannella tapahtuvaa toimintaa.

– Kaikkia mahdollisia katvealueita on käytännössä vaikea kattaa, vaikka kameroita asennettaisiin paljon. Myös pimeys ja huono näkyvyys ovat rajoittavia tekijöitä, Boijer-Svahnström kertoo.

Marika Nöjdin mukaan jotkut putoamistapaukset tulevat ilmi vasta myöhemmin valvontakameramateriaalista.

– Videolta voidaan todeta, että ihminen on käynyt illan aikana tietyissä paikoissa ja kävellyt esimerkiksi ulkokannella aamuyön tunteina. Vaikka putoamista ei nähtäisikään videolta, niin voidaan tietyistä asioista se päätellä. Tutkiminen on kuitenkin aina viranomaisen asia, Nöjd kertoo.

Liittyvät usein itsemurha-aikeisiin

Putoamistapaukset ovat risteilylaivoilla laskettavissa vuosittain yhden käden sormilla. Boijer-Svahnström kertoo, että yleisin syy putoamiseen on se, että matkustaja yrittää itsemurhaa.

– Tapaukset ovat onneksi harvinaisia. Vuosien saatossa ollaan jokunen tapaus onnistuttu estämään tai pelastamaan ja useimmiten syyksi on ilmoitettu tällöin halu lopettaa elämä. 

Marika Nöjdin mukaan itsemurhatapaukset vaihtelevat rajusti vuosittain ja yksittäinen itsemurhayritys voi ruokkia muita yrittämään samaa.

– Jostain syystä ollaan huomattu tällaista, että niitä tapahtuu peräkkäin. Joku saa päähänpistoon tällaisesta, niin se tavallaan ruokkii lisää sitten samanlaista käyttäytymistä, Nöjd kertoo.

Arvaamaton matkustaja otetaan säilöön

Jos laivan työntekijät saavat vihjeitä matkustajan itsetuhoisesta käytöksestä, on ihminen mahdollista ottaa säilöön. Marika Nöjd kertoo, että Tallink-Siljan laivoilta löytyy säilöönottotiloja, jonne arvaamattomasti käyttäytyvät ihmiset voidaan tarvittaessa viedä.

– Jos esimerkiksi joku matkaseurueesta tulisi kertomaan, että ihminen uhkaa tehdä itsemurhan, niin me reagoidaan siihen hyvin ripeästi. Säilöönottotilaa voisi verrata vähän niin kuin putkaan.

Matkustaja suljetaan sinne siihen asti, kun saavutaan seuraavaan satamaan.

Onnettomuuksista tiedotetaan yleisesti ottaen myös muita kanssamatkustajia. Jos onnettomuus tapahtuu kuitenkin esimerkiksi keskellä yötä, niin kuuluttamiseen ei ole välttämättä tarvetta.

– Ei haluta, että ihmiset tulee ihmettelemään sitä paikalle. Jos laiva selkeästi myöhästyy, niin kerrotaan että tällainen tilanne on tapahtunut sitten viimeistään seuraavana aamuna, Nöjd kertoo.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja