Somehaasteet voivat pahimmillaan olla hengenvaarallisia. Konstaapeli Daniel Kalejaiyen mukaan nuoriso hakee niillä sosiaalisia pisteitä.
Lasten ja nuorten somehaasteet leviävät verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Ne saattavat pahimmillaan olla jopa hengenvaarallisia.
Joku saatetaan esimerkiksi haastaa kiipeämään korkeisiin paikkoihin, kuten radio- ja TV-mastoihin. Viime vuoden loppupuolella puhutti tapaus, jossa Tampereen Teiskossa somehaasteen seurauksena nuori kiipesi radiomastoon, putosi ja menehtyi.
Kalejaiye on työnsä puolesta läsnä sosiaalisessa mediassa. Hän pohtii, että tällaisten villitysten ja haasteiden syntymiseen voi yhtenä tekijänä vaikuttaa huomio.
– Uskaltaisin väittää, että tässä on kyse niin sanotusta sosiaalisten pisteiden keräämisestä. Pitää saada tykkäyksiä, jakoja ja näyttöjä sosiaalisessa mediassa, että saa hierarkiassa kohoamista oikeassa elämässä kaveriporukassa, hän kertoo Huomenta Suomessa.
– Ja totta kai kavereille pitää näyttää, minkä myötä tehdään tällaisia tyhmiä tekoja aina vain rohkeammin ja saisi enemmän sosiaalisia pisteitä.
Nuoret kaipaavat muiden hyväksyntää
Sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Mia Silfver Helsingin yliopistosta kertoo, että etenkin nuoret kaipaavat vertaisryhmän hyväksyntää ja arvostusta.
– Nythän eletään hyvin poikkeuksellista aikaa siinä mielessä, että vertaisryhmä ei ole vain koulukaverit vaan se saattaa olla miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa.
Kuka tahansa tavallinen nuori saattaa yhtäkkiä olla maailmankuulu, rikastua ja elämä muuttua ihan täysin.
– Tällainen hyvin poikkeuksellinen tapahtuma voi tuntua siltä, että minäkin voin saavuttaa vaikka mitä, kun saan somejulkisuutta
Riskienarviointikyky kehittyy vielä
Silfverin mukaan lapset ja nuoret ovat aikuisia huonompia tunnistamaan vaaroja, joita tähän liittyy. Harkinta tapahtuu etuotsalohkossa, joka kehittyy pitkälle yli kahdenkymmenen ikävuoden.
