Kun Heidi jakaa kuvan 120-senttisestä Mossesta, moni yllättyy kissan koosta: "Valjaat ulkoiluun saa ostaa koirien puolelta"
Mosse-kissa painaa kymmenen kiloa ja yllättää monet koollaan. – Monesti saa kuulla "en oo koskaan nähnyt näin isoa kissaa", kun jossain Mossen kanssa liikumme, Heidi kuvailee.
Ensisilmäyksellä kissa näyttää photoshopatulta. Heidin, 23, lemmikki on kuitenkin aivan todellinen: kyseessä on maine coon -rotuinen Mosse-kissa, jolla on painoa huikeat kymmenen kiloa.
– Joskus mittasimme pituuden etutassujen päästä takatassujen päähän niin sanotussa näyttelyasennossa, ja saimme tulokseksi 120 senttiä, Heidi paljastaa.
"Mosse on luonteeltaan todella ihmisrakas"
Mossen virallisempi nimi on Tigerworld New Year's Magic. Se on Heidin perheessä sijoituskissana.
Kissan sijoittaminen tarkoittaa sitä, että kissa muuttaa uuteen kotiin, mutta omistusoikeus säilyy esimerkiksi kasvattajalla. Sijoituskissaa voi käyttää jalostukseen ilman, että se asuu kasvattajan kotona.
Usein haltija eli sijoituskoti maksaa kissasta vakuusmaksun, esimerkiksi puolet myyntihinnasta. Sijoituskodin on huolehdittava kissasta parhaalla mahdollisella tavalla.
Sijoitussopimukset ovat yksilöllisiä: esimerkiksi naaraskissa voidaan sijoittaa vaikkapa 1–2 pentueen ajaksi. Kun sijoitussopimuksen ehdot ovat täyttyneet, kissa siirtyy haltijan omistukseen.
Lähde: Kissaliitto
– Mosse on luonteeltaan todella ihmisrakas ja huomionkipeä lempeä jättiläinen, joka ei pelkää oikeastaan mitään. Eläinkaupoilla pyöriessä se ei pelkää edes ventovieraita isoja koiria, ulkonakin heittäytyy maahan vieraiden ihmisten rapsuteltavaksi, Heidi kuvailee.
Mosse rakastaa katsella ihmisiä ja availla ovia
Mossen lempipuuhaa on maailman menon katseleminen. Tähän puuhaan se syventyy kodin parvekkeella. Mosse osaa myös avata kaikenlaiset ovet, ja harrastaakin tätä erityisesti öisin.
– Meillä on Mossen lisäksi muutama maine coon, maatiaiskissa sekä viisi koiraa, kääpiöitä ja hieman isompia. Kaikki tulevat juttuun keskenään ongelmitta, kissat kunnioittavat koiria ja koirat kissoja, Heidi kuvailee.
Mossea ei ole aivan helppo hemmotella ostoksin: kymmenkiloiselle kissalle ei voi ostaa esimerkiksi kiipeilypuuta tarkastamatta, onko se tarpeeksi tukeva. Moni puu ei kestäisi pystyssä sitä, että kymmenkiloinen Mosse hyppää niihin koko painollaan.
– Myös kantokoppien hankinnassa saa miettiä, sopiiko kissa koppaan kunnolla. Valjaat ulkoiluun saa ostaa koirien puolelta, koska kissojen puolella valjaat ovat joko liian pieniä tai heiveröisen tuntuisia, Heidi kuvailee.
Muuten Mosse on samanoloinen kuin talouden muut kissat – mitä nyt ruokaa kuluu pienempää lemmikkiä enemmän.
"En oo koskaan nähnyt näin isoa kissaa"
Mossen valtaisa koko tulee ihmisille yleensä yllätyksenä, ja kun Heidi jakaa siitä kuvia esimerkiksi sosiaaliseen mediaan, ensireaktio on yleensä "wau, miten iso kissa!"
– Tullaan kyselemään rotua ja sitä, millainen Mosse on luonteeltaan. Ainahan ne kehut ja kommentit kissaa kohtaan jäävät mieleen, niistä tulee hyvä mieli itsellenikin, Heidi kiittelee.
Aina Mosse ei mene katsojaan täydestä. Heidi saa toisinaan epäileviä kommentteja sitä, että kissan kuvaa on käsitelty todellista isommaksi.
– Näitä tulee melko harvoin. Kissan koko varmasti kuitenkin tulee monille yllätyksenä niin netissä kuin livenäkin, ja monesti saa kuulla, että "en oo koskaan nähnyt näin isoa kissaa", kun jossain Mossen kanssa liikumme.
Uusimmat
-
13:05
O.C.-sarjan tekijöiltä yllättävä paljastus – päätähden kyllästyminen teinidraamaan peitettiin erikoisella tavalla: "Meidän oli otettava se huomioon luovasti"
-
13:02
Pertti oli tuomassa Nokian kännyköihin ominaisuutta, joka mullisti pelin: "Hullun rohkeutta"
-
12:58
Eero Hirvonen nousi hiihto-osuudella – jäi kauden parhaastaan
-
12:54
Filippiinit huolestui yli 135 kiinalaisaluksesta rannikollaan
-
12:47
Häikäisevä suomalaistulos maratonilla – Camilla Richardsson murskasi Suomen ennätyksen
-
12:19
Suomalaisnaisilla karmaiseva tulos viestissä – vain Kazakstan jäi taakse
-
11:51
Helmareiden pelaajan gaalailta venähti – ulos maajoukkueesta
-
11:41
Time-lehti valitsi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvan vuoden parhaaksi
-
11:35
Junaliikenne sekaisin Etelä-Saksassa
-
11:31
Helena Petäistön kolumni: Modernin ajan Metternich – kukaan ei ole saavuttanut Kissingerin jälkeen vastaavaa statusta
-
11:30
Putous-juontaja Niina Lahtinen paljastaa hankalimman asian pestissään – eikä se ole pokan pitäminen
-
11:20
Miksei kenenkään puhelinnumero ole 040 123 4567? Tällainen on logiikka kännykkänumeroiden taustalla
-
11:17
Norjan supertähden vauhti on romahtanut – asiantuntija ei usko selitystä
-
11:07
Kolmivuotias päätyi matkalaukkuhihnalle lentokentällä – vaarallinen matka tallentui kameroihin Chilessä
-
11:00
Eero Hirvoselta vahva loikka – säilytti saumat palkintopallille
-
10:35
Kohu velloo kuningas Charlesin ja prinsessa Catherinen ympärillä – Harryn ja Meghanin reaktiota odotetaan: "Hiljaisuus on korvia huumaavaa"
-
10:22
Miesten välisestä seksistä aiheutunut verenluovutusrajoitus poistuu huomenna
-
10:15
Hiihtoa vaivaava ilmiö ärsyttää ruotsalaisia – suoraa kritiikkiä kilpailijoille: "Voimme yhtä hyvin lopettaa"
-
10:13
KSML: Kuskin ohitusyritys vastaantulevien ohituskaistalla johti turmaan Viitasaarella – pieni lapsi loukkaantui vakavasti
-
10:02
Aselepo päättyi, Israel kertoo yli 400 iskustaan Gazaan – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää