Suomi, 1997. Ohjaus: Matti Grönberg. Käsikirjoitus: Timo Kahilainen ja Heikki Vihinen. Kuvaus: Petri Rossi. Leikkaus: Kauko Lindfors. Tuotanto: Markus Selin. Pääosissa: Heikki Silvennoinen, Timo Kahilainen, Heikki Hela, Heikki Vihinen, Mari Turunen, Kari Hietalahti, Jukka Puotila. Kesto 96 min.
Kummeleiden kultakuumeessa törttöilee mm. mielisairaalaan teljetty Elmeri (Heikki Silvennoinen), joka karkaa noutamaan isänsä Kyrpä-Joosepin sodan aikana kätkemää kulta-aarretta. Mukaan matkalle Elmeri saa mielisairaanhoitajansa, kullanhimoisen homon Janne-Petteri Bromanin (Heikki Hela). Alkumatkasta kaksikko törmää kahteen toiseen sekopäähän, Dilleen (Timo Kahilainen) ja Jönssiin (Heikki Vihinen). Sekasortoinen taival Lappia kohti taittuu neljän miehen ja uusien hokemien voimin.
Uusin Kummeli-elokuva ei tällä kertaa ole sketsikokoelma, vaan nyt mukana on jopa juoni takaumineen kaikkineen. Mustavalkoiset kurkistukset sota-aikaan ovat elokuvan paras anti. Takaumissa esiintyy Jukka Puotila natsi Peter Northina, joka on tarinan huvittavin hahmo. Pikkurooleissa vilahtavat myös Kalle Holmberg, Vesa-Matti Loiri, Aake Kalliala, Vesa Vierikko ja Oiva Lohtander.
Alatyylinen huumori on vaikea laji. Tietoisen huono maku ja ylilyönnit ovat Kummeli-vitsien vankkumaton perusta. Silti kultavitjoilla itsensä koristanut karikatyyrinen homohahmo ja junttiraggarit ovat jo niin kuluneita juttuja, että naurun sijasta joutuu vain ihmettelemään: eikö todellakaan keksitä enää mitään uutta? Jos homoille täytyy nauraa, nauran mieluummin vaikka Trabant Expressin Kimin salongille. Itse Kummeleista parhaan roolin tekee Heikki Silvennoinen laholatva-Elmerinä, jonka pää uhkaa koko ajan himmetä, etenkin jos mies ei saa savuketta sitä pyytäessään.
Kummeleiden kultakuume on poliittisesti mahdollisimman epäkorrekti elokuva. Saksalaisia, homoja, mielisairaita, huoria ja eläimiin sekaantujiakin on saatu kasattua henkilögalleriaan. Vain neekeri puuttuu, joskin Kummeleilla oli ajatus korvata aukko Billy Carsonilla. Ja tälle kaikelle siis pitäisi nauraa. Linjanveto on kieltämättä kunnioitettava. Valitettavasti jatkuva kaahaaminen ja papupatana pöliseminen tukahduttavan naurun. Toisaalta Kummeli-huumori ei ole ennenkään puhutellut minua, joten porukan suosiosta päätellen veikkaan tästäkin yleisömenestystä.
Teksti: Minna Karila