Kummallisella vuohella on "ihmisen kasvot": Palvotaan pikkukylässä jumalana – video ei kaikkein herkimmille!

Kuvat eläintarhan elävinä luurankoina kituvista leijonista osoitus täydellisestä halveksunnasta luontoa kohtaan 0:25
Kuvat eläintarhan elävinä luurankoina kituvista leijonista osoitus täydellisestä halveksunnasta luontoa kohtaan.

Intiassa Rajasthanin osavaltiossa syntynyttä vuohta palvotaan jumalana sen erikoisen – tai pikemminkin inhimillisen – ulkonäön vuoksi, uutisoivat muun muassa useat brittimediat.

Mustakarvaisella vuohella ei ole märehtimiseen soveltuvia leukaperiä, vaan kasvojen sivuprofiili on lähes tikkusuora.

Sillä ei ole myöskään lajille ominaisia suorakulmaisia, pieniä silmiä, vaan tämän yksilön silmät ovat huomattavasti suuremmat ja inhimillisemmät.

Vuohta palvotaan jumalana

Vuohen pään erikoinen ulkonäkö sai aikaan ensin pelkoa, ja ihmiset kiersivät vuohiparan kaukaa. Paikallisten asukkaiden mukaan vuohen pää muistuttaa surullisen vanhan miehen kasvoja.

Suhtautuminen pikkukylässä kuitenkin muuttui täysin: nykyisin vuohta palvotaan jumalan kaltaisena olentona. Mirror-lehden mukaan Intiassa erikoisen näköiset eläimet saavat osakseen suurta huomiota.

Mutaation taustalla synnynnäinen vika

Vuohen erikoinen ulkonäkö johtuu harvinaisesta synnynnäisestä viasta, joka aiheuttaa epämuodostumia pään alueelle. Tavallisesti mutaatio näkyy siten, että eläimen otsaan kasvaa kahden silmän sijasta vain yksi silmä.

Jos video ei näy, voit lukea sen täältä

Uutisoimme aiemmin thaimaalaisesta koiranpennusta, joka kärsii samanlaisesta synnynnäisestä viasta. Voit lukea yksisilmäisestä pennusta lisää täältä.  

Lähteet: New York Post, Mirror, Daily Mail, YouTube

Lue myös:

    Uusimmat