Tämä video sekä ihastuttaa että puistattaa: Koiranpennulla oli syntyessään vain yksi silmä, suu muistuttaa "apinan huulia"

Miten koiran syöpä oireilee? 0:41
Miten koiran syöpä oireilee? Tässä vinkit mahdollisten oireiden tunnistamiseen!

Thaimaassa syntynyt koiranpentu saa hieraisemaan silmiään. Vaaleaturkkisella pennulla on keskellä päätä yksi iso silmä, kertovat muun muassa useat brittimediat.

Ei siis ihme, että vastasyntynyttä koiranpentua on alettu kutsua tosielämän kykloopiksi tai ihmiset ovat sanoneet sen muistuttavan tuttua, keltaista animaatiohahmoa. Pentu onkin nimetty Kätyrit- eli Minions-animaation mukaan Keviniksi.

Kyklooppimaisen silmän lisäksi pennun naamassa on toinenkin epämuodostuma. Sen suu muistuttaa apinankin kasvoja koristavia suuria pusuhuulia.

Pennun emo edustaa filippiiniläistä koirarotua – isäkoiran rodusta sen sijaan ei ole tietoa.

"Haluamme pitää sen lemmikkinämme"

Vaikka toisin voisi luulla, Kevin-pentu on terve ja voi hyvin. Toistaiseksi ei voida sanoa, näkeekö koira yhdellä silmällään, sillä koiran näkökyvyn kehittymiseen vierähtää useita viikkoja.

Erikoisuuksistaan huolimatta pentu on kovin rakastettu hämmentyneiden omistajiensa keskuudessa.

– Toivomme, että koiranpentu säilyy hengissä, vaikka sillä onkin epämuodostumia. Haluamme pitää sen lemmikkinämme, koiranpennun omistaja Somjai Phummaman sanoo toiveikkaana.

The Sun -lehden mukaan koiranpennulle tullaan tekemään leikkauksia, mikäli epämuodostumat vaikuttavat negatiivisesti sen elämänlaatuun. 

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä

Lähteet: Mirror, Daily Mail, The Sun, ViralPress

Lue myös:

    Uusimmat