Mainos

Kuinka suuri on riskisi sairastua diabetekseen? Testaa helposti!

7:45

Suomessa on jo yli puoli miljoonaa diabetespotilasta. Omaa riskiään sairastua kakkostyypin diabetekseen voi arvioida verkossa tehtävällä testillä.

– Testi kehitettiin sen takia, että tunnistettaisiin korkean riskin henkilöt. Jos ei millään tavalla seulota, diabetes todetaan noin viisi vuotta – jopa pidempäänkin – liian myöhässä. Se voi tulla ilmi vaikka sydänveritulpan perusteella, ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka Diabetesliitosta kertoi Huomenta Suomessa.

Diabetesliiton verkkosivuilta löytyvän testin ovat suunnitelleet laajan tutkimusaineiston perusteella professori Jaakko Tuomilehto ja erikoistutkija Jaana Lindström. Testin on tehnyt jo noin 600 000 suomalaista.

– Testi on tarkoitettu itseä varten, eli siinä ei ole mitään järkeä olla epärehellinen. Testissä on myös se hyvä puoli, että se jo sinällään osoittaa, mihin asioihin pitää kiinnittää huomiota.

Jos diabetesriski on korkea, sitä voi vähentää omilla elintavoilla. Riskiin vaikuttaa kuitenkin myös sukurasite.

– Jos jommallakummalla vanhemmista on ollut diabetes, oma riski sairastua on noin 40 prosentin luokkaa. Jos sekä isällä että äidillä on ollut diabetes, liikutaan reilusti yli 50 prosentissa, jopa lähes 70 prosentissa, Ilanne-Parikka kertoo.

Millaisilla elintavoilla voi vähentää riskiä sairastua diabetekseen? Katso video ylhäältä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.