Hallitus korottaa kotitalousvähennyksen enimmäismäärää ja nostaa vähennysprosenttia. Siivousalan ja kiinteistöalan toimijat arvioivat Huomenta Suomessa, ketkä muutoksista hyötyvät.
Kotitalousvähennyksen suurempi vähennysprosentti olisi hyödyttänyt ennen kaikkea pienituloisia, uskoo Lempi Kodinhoito oy:n operatiivinen johtaja Tanja Wilander.
– Ehkä eniten tämä hyödyttää nyt niitä, jotka ovat jo kyvykkäitä tilaamaan palveluita, Wilander sanoo.
Hallitus päätti kasvattaa kotitalousvähennyksen enimmäismäärää 1 600 eurosta 2 100 euroon ja nostaa vähennysprosenttia 35 prosentista 40 prosenttiin.
Muutosten on tarkoitus tulla voimaan vielä kuluvan vuoden aikana.
Wilanderin mukaan siivouspalveluita yksinään ostavalla tyypillisellä asiakkaalla kotitalousvähennyksen enimmäismäärä ei yleensä täyty.
Sen sijaan hänen mukaansa asiakkaat olisivat todennäköisesti ostaneet palveluja enemmän, jos enimmäismäärä olisi säilytetty ennallaan ja vähennysprosenttia korotettu.
– Tällä olisi ollut isompi vaikutus, Wilander sanoo.
Wilanderin mukaan sopiva vähennysprosentti olisi 60 prosenttia.
– Sehän olisi ollut aivan todella upea, jos tällainen oltaisiin saatu, hän sanoo.
Suomen Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander pitää muutoksia oikeansuuntaisina ja arvioi, että uudistus voi olla eduksi etenkin remonttia suunnitteleville kotitalouksille.
– Jos ajatellaan, että Suomessa on 1,1 miljoonaa omakotitaloa, niin kuinka usea niistä voisi ottaa hyötyyn [kotitalousvähennyksen], niin uskon, että on sitä potentiaalia, Silander sanoo.
