Krista Pärmäkosken huippuliukkaissa suksissa pientä korjattavaa – "Muutaman kerran lävähti"

Krista Pärmäkoski: Pyrin taistelemaan kolmannen sijan Tourilla 2:06
Krista Pärmäkoski kommentoi lauantain kisaa ja Tourin päätöstä MTV Urheilulle.

Krista Pärmäkoski sai nauttia todella luistavista suksista maastohiihdon Tour de Skin kuudennella etapilla, mutta suomalaistähti olisi toivonut hieman enemmän pitoa. 

Pärmäkoski oli neljäs 10 kilometrin perinteisen yhteislähtökisassa. Palkintosija jäi vain 1,7 sekunnin päähän, ja se olisi Pärmäkosken mukaan ollut mahdollisesti otettavissa hieman pitävämmällä suksella. 

– Minulla oli ilmeisesti todella liukas suksi. Olisi voinut ottaa hieman enemmän pitoa. Ensimmäinen vitonen oli riittävä pito, mutta sitten se aavistuksen kului, kolmanneksi kokonaiskisassa noussut Pärmäkoski selvitti MTV Urheilulle. 

– Jos olisi ollut napsu enemmän pitoa, niin se olisi varmasti vähän auttanut. Muutaman kerran se (suksi) lävähti, kun mentiin välikiriin. Sitten jouduin vähän heittämään haaralle samassa kohtaa myöhemmin. 

Pärmäkoski tunnusti kuitenkin kärkikolmikon, Norjan Ingvild Flugstad Östbergin sekä Venäjän Natalia Neprjajevan ja Anastasia Sedovan, paremmaksi. 

– Täytyy sanoa, että kyllä se kärkikolmikko menee kovaa. Siinä se ero on ollut noin reilussa 10 sekunnissa koko ajan. Ei vieläkään (palkintosijaa), mutta huomenna taistellaan, toivottavasti pystyn pitämään sen kolmannen sijan, Pärmäkoski summasi.

Tour de Ski päättyy sekä naisten että miesten osalta 9 kilometrin vapaan takaa-ajoon sunnuntaina. Etappi huipentuu nousuun Alpe Cermisin päälle. 

Kyllönen ja Pärmäkoski Tour-loppunoususta: Taistelua omia tuntemuksia vastaan 1:57
Krista Pärmäkoski ja Tourin jo keskeyttänyt Anne Kyllönen kertovat Tour de Skin loppunoususta MTV Urheilulle. 

Lue myös:

    Uusimmat