Kreikka suomalaismatkailijoiden kestosuosikki – saarihyppelystä kesän hitti?
Kreikka on yksi suomalaisten suosituimmista lomakohteista vuodesta toiseen. Kesäkuukausina erityisesti Kreikan saaret houkuttelevat sankoin joukoin matkailijoita, mutta pääkaupunki Ateenan suosio kestää vuoden ympäri.
Kreikka on kesäkuukausina suomalaisten suosituin valmismatkakohde. Koko vuoden tasolla maa nousee toiselle sijalle valmismatkatilastoissa. Suomen matkatoimistoalan liiton keräämän tuoreen tilaston mukaan reilu viidennes Suomesta tehtävistä valmismatkoista suuntautuu Kreikkaan.
Zakynthos yksi kesän suosikeista
Kreeta on suomalaisten kestosuosikki. Uutta saarella on virallisesti tämän vuoden alussa käyttöön vihitty Sitian Vitsentzos Kornaros -lentokenttä, joka palvelee erityisesti Kreetan itäosiin matkaavia. Vaikka Kreeta pidetään tunnetusti perheiden suosimana lomakohteena, perustuu sen todellinen suosio saaren monipuolisuuteen. Kreetalta löytyy kaikkea aktiivilomailusta perhelomiin rannalla kuin myös erinomaiset puitteet luonto- ja kulttuurimatkailulle.
Kreikan saaristo on matkailijoiden ehdoton suosikki kesäaikana. Kreikan saaristossa arvioidaan olevan kaikkiaan noin 6 000 saarta, joista tosin vain 227 saarella on asutusta. Hiljattain julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan Kreikan saaret ovat maailman parhaiden kohteiden joukossa yksin matkustaville. Myös risteilymatkojen suosio on kasvussa.
– Yksi suosituista saarista tulee tänä kesänä olemaan Zakynthos. Saari tarjoaa hienoja elämyksiä ja se lumoaa kauneudellaan. Muun muassa upea Navagion ranta, Bohalli-kukkulalta aukeavat huikeat maisemat yli Zakynthosin kaupungin ja Siniset luolat hurmaava. Kreikasta on vaikea puhua mainitsematta ruokaa. Myös Zakynthos on kulinaristien aarreaitta. Erityisesti saaren makeat erikoisuudet kuten mantolato ja pasteli vievät kielen mennessään, kertoo Kreikan valtion Pohjoismaiden ja Baltian matkailutoimiston johtaja Stavroula Skaltsi.
– Uskon myös saarihyppelyn suosion nousevan edelleen tänä vuonna. Jokaisella saarella on oma luonteensa, joka vetää puoleensa. Ihmiset haluavat kokea enemmän lomansa aikana ja saarihyppelyllä se onnistuu. Saarihyppelypalveluiden määrä on myös kasvanut, joten siitä on tullut helppoa, kun kaikkea ei tarvitse järjestää itse.
Saarihyppelyn voi aloittaa esimerkiksi tutustumalla ensin pääkaupunki Ateenan nähtävyyksiin ja suuntaamalla sen jälkeen saarille. Kreikka on aina houkutellut lomanviettäjiä auringolla ja upeilla rannoillaan sekä kiehtonut matkailijoita historiallaan. Vieraanvaraisen Kreikan tunnelma viehättää niin lapsiperheitä kuin yksin matkustavia.
– Monet uskolliset Kreikan ystävät valitsevat jälleen tänä vuonna lomakohteekseen Kreikan, koska he kokevat olevansa yhtä suurta kreikkalaista perhettä monien Kreikassa vietettyjen lomien jälkeen.
Lähde: Visit Greece
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää