Tänä vuonna koulunsa aloittavien lasten lähtötaso voi olla huomattavasti korkeampi kuin heidän vanhempiensa oli vuosikymmeniä sitten. Etenkin lukutaidon kehityksessä on tapahtunut muutosta.
– 1970–80-luvulla oletuksena oli, että lapset tulevat kouluun vähän niin kuin tyhjinä tauluina ja siellä opitaan asioita, pohjustaa kasvatustieteen professori Marja-Kristiina Lerkkanen Jyväskylän yliopistosta.
Hän kuvailee, että vuosikymmeniä sitten vanhempia lähestulkoon kiellettiin opettamasta lapsilleen lukutaitoa ennen koulun alkua. Koulunsa aloittavilla haluttiin olevan samanlainen lähtötaso.
– 2000-luvulla tilanne on muuttunut ihan toisenlaiseksi. Kun kuusivuotiaiden esiopetus alkoi käytännössä koskea koko ikäluokkaa, myös lasten valmiudet kouluun tullessa ovat ihan erilaiset kuin 30–40 vuotta sitten, Lerkkanen sanoo.
