Koronavirus vähensi kesätyöpaikkoja, mutta nuorten kiinnostus yrittäjyyteen kasvoi – 16-vuotias Nikita ryhtyi ikkunanpesijäksi ja puskaradio laulaa

Kesätyöpaikat kiven alla koronaepidemian vuoksi – nyt kesäyrittäjyys houkuttelee nuoria 2:18
Koronavirus vei monen nuoren kesätyön. 16-vuotias Nikita Volkov ryhtyi yksinyrittäjäksi ja kiertää nyt kodeissa pesemässä ikkunoita.

Kun kesätyöt olivat koronavirusepidemian vuoksi entistä tiukemmin kiven alla, yhä useampi nuori on ryhtynyt kevytyrittäjäksi tienestien toivossa. 4H-yhdistyksen yrittäjyyskursseilla on ollut keväällä tungosta. 16-vuotias Nikita Volkov pisti pystyyn ikkunanpesuyrityksen ja töitä riittää.

Keväällä Nikita Volkov haki Linnanmäelle kesätöihin ja oli itsevarma työnsaannin suhteen. Kuitenkin koronaepidemia pilasi suunnitelman, ja oli aika keksiä toinen suunnitelma.

Talven mittaan hän oli osallistunut 4H-järjestön kevytyrittäjyyskurssille, josta hän oli kuullut kaverilta. Syttyi idea oman kesätyöpaikan luomisesta ihan itse.

Nyt hän on työllistänyt itse itsensä noin kuukauden ajan ikkunanpesijänä pesten yhden tai kahden kodin ikkunat päivässä, asunnon koosta ja ikkunoiden määrästä riippuen. 

– On tuntunut tosi mukavalta, erityisesti aikataulujen osalta, kun saan olla itselleni pomo. Jos haluan pitää huomenna vapaapäivän, voin sen pitää, Volkov iloitsee.

Ensimmäinen idea ei tärpännyt

Volkovin oma yritysidea ei ollut täysin kristallinkirkas. Alun perin lukion toiselle luokalle menevällä nuorella oli ajatuksena ryhtyä korjaamaan puhelimia. Taito oli hallussa, sillä hän oli itse opetellut homman videoita katsomalla ja omia puhelimia korjaamalla.

Ongelmaksi ilmeni alkupääoman niukkuus: puhelinten korjaamista varten olisi joutunut investoimaan suurella summalla materiaaleihin alkuun pääsemiseksi. 

Seuraavalla lähestysmistavalla Volkov pääsi maaliin. Tässä apuna oli myös 4H:n 13–28-vuotiaille suuntaama yrittäjyyskurssi, jonka yhtenä ohjaajana toimii pääkaupunkiseudun 4H-yhdistyksen yrityskoordinaattori Joni Nissilä

– Kurssi lähtee ihan siitä, että nuori oppii tunnistamaan omia taitoja, kiinnostuksenkohteita ja sitä kautta miettimään liikeideaa. Sitä kautta käydään läpi sitten markkinointi, kannattavuus, verotus, eli ihan kaikki yritystoiminnan perusasiat, Nissilä kertoo.

Esimerkiksi Volkov kertoo kertoneensa ikkunanpesupalvelustaan Facebookissa kaupunginosien omissa ryhmissä. Kun ensimmäiset asiakkaat laittoivat sanan kiirimään, omaa mainostamista ei ole juuri tarvittu: puskaradio on tehnyt tehtävänsä.

Nuorilta tulee kyselyitä kevytyrittäjäksi ryhtymiseen liittyen yhä enemmän

Koronaepidemian vuoksi nuorille sopivia kesätyöpaikkoja on tänä kesänä tarjolla tuhansia vähemmän kuin edelliskesinä. Jos yritysten vakityöntekijöitäkin on lomautettuina, ei kesätyöntekijöitä voida ottaa.

Monet yritykset ovat ensisijaisesti palkanneet koulutettuja ammattilaisia kesätyöntekijöiksi. Myös harjoitteluja ja ylipäänsä työhön perehdyttämistä on hankala toteuttaa yrityksissä, joissa työntekijät ovat pitkälti etätöissä tällä hetkellä. Kevytyrittäjyys voikin olla arvokas väylä nuorelle saada työkokemusta, omaa taskurahaa ja työelämätaitoja.

Viime vuonna 4H-yrittäjiä oli valtakunnallisesti 1500 ja Nissilä arvioi tänä vuonna määrän nousevan roimasti. Kesätöiden saamisen hankaluuden huomasi, sillä kaikki yrittäjyyskurssit täyttyivät vauhdilla siitäkin huolimatta, että niitä järjestettiin edellisvuosia enemmän. Kyselyitä yrittäjäksi ryhtymisestä tulee yhä tasaiseen tahtiin.

Viime vuodesta lähtien yrittäjyysvalmennuksiin pääkaupunkiseudulla on osallistunut noin 120 nuorta, joista suurin osa on kurssin aikana perustanut oman ensimmäisen yrityksensä.

– Nuoret perustavat lähinnä sellaisia yrityksiä, joissa tarvitaan todella vähän alkupääomaa. Eli puhutaan kotiavusta, lastenhoidosta, siivousavusta, puutarhatöistä, valokuvauksesta, pienimuotoisesta catering-palvelusta tai käsityöyrittäjyydestä, Nissilä kuvailee. 

"Kun tätä tekee, niin oppii"

Vaikka Volkovilla on yrittäjyyttä takana vasta kuukausi, hän kertoo jo oppineensa paljon asiakkaiden kohtaamisesta ja erilaisten ihmisten kanssa keskustelemisesta, palvelualan tärkeimpiä taitoja siis. Paperityöt ja byrokratia puolestaan eivät aiheuta päänvaivaa.

– Kirjanpitoa teen itse, eli laitan ylös menot ja tulot. Jotkut asiakkaat pyytävät laskun, ja minulla on 4H:n kautta olemassa valmis laskupohja. Kuittipohjan saan ilmaiseksi netistä. Että ei siinä ole mitään vaikeeta.

– Monet ajattelevat, että tämä on tosi vaikeaa. Mutta sitten kun tätä tekee, niin oppii, Volkov tuumaa.

Seuraaville vuosille lukiolaisella on jo kunnianhimoisia suunnitelmia. Ikkunanpesua voisi tulevina kesinä olla saatavilla hänen yrityksensä kautta mahdollisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin.

– Otan muita nuoria minulle töihin ympäri Suomen tai joitain minun kavereita. Sitä pitää vielä  vähän miettiä, koska se on vähän monimutkainen asia, hän pohtii. 

Lue myös:

    Uusimmat