Elektroninen urheilu eli e-urheilu eli kilpapelaaminen. Tietokonepelaajista parhaat ovat kaikessa hiljaisuudessa nousseet peräkammareista kirkkaiden valojen välkkeeseen, e-urheilutähdiksi. Ottelulähetyksillä on maailmanlaajuisesti miljoonia katsojia ja tapahtumissa paikan päällä helposti kymmeniä tuhansia.
Viikonloppuna koettiin historiallinen hetki, kun Lasse Urpalainen, 22, voitti ensimmäisenä suomalaispelaajana Dota 2 -pelin huippuarvostetun The International -turnauksen. Urpalaisen joukkue Team Liquid kuittaa komeasta saavutuksestaan noin 9,1 miljoonan euron jättipotin.
Torilla ei silti tavattu. Tapaus rikkoi kyllä uutiskynnyksen, mutta suomalaisilla on vielä vaikeuksia suhtautua tietokonepelaajaan urheilusankarina. Ilta-Sanomien e-urheilutoimittaja Nico Hartikainen otti rohkeasti kantaa ja vaati Urpalaista ehdolle Vuoden urheilijaksi. Hartikainen muistuttaa, että HIFK ja muut kotimaiset urheiluseurat ovat jo perustaneet kilpapelijoukkueita, ja Verohallinto on linjannut kilpapelaamisen olevan urheilua.
Urheiluväen näkökulmasta kilpapelaaminen on (kovaa vauhtia kasvava) virtahepo olohuoneessa: kaikki sen näkevät, mutta kukaan ei oikein rohkene ottaa asiaa esille. Vähitellen kannattaisi ottaa, sillä kilpapelaaminen flirttailee yhä näkyvämmin perinteisen urheilun kanssa.
Olympiakomitea hyväksyi kilpapelaamisen mitalilajiksi vuoden 2022 Aasian kisoihin, ja kansainvälisen e-urheiluliitto IESF:n kunnianhimoinen tavoite on tehdä kilpapelaamisesta olympialaji.