Kommentti: Saksan mahtipuolue CDU jakautui kahtia eikä tohtinut tehdä pesäeroa Merkeliin – tulos sataa oikeistopopulistien laariin

Varaukseton voitonriemu näyttää joltain muulta.

Saksan kristillisdemokraatteja 18 vuotta johtaneen Angela Merkelin seuraajaksi noussut Annegret Kramp-Karrenbauer tietää, että savotta on haastava. Ja että CDU:n kahtiajako voi revetä syväksi.

Siksi vaikutti enemmänkin siltä, että Saarin osavaltion entinen pääministeri meni heti kättelyssä kasaan raskaan vastuun alla, kun puheenjohtajavaalin tulos selvisi.

CDU:n puoluekokousedustajat valitsivat jatkuvuuden.

Se oli voitto Merkelille. Hän saa vetäytyä tyylikkäästi. Pitkäaikaisen puheenjohtajan ja kanslerin päähän potkimien puoluekonkarien kostoretki epäonnistui.

Mutta se epäonnistui vain hyvin hyvin niukasti. Juuri tämä tekee Kramp-Karrenbauerin, tai tuttavallisesti AKK:n savotasta haastavan. Ehkä jopa ylivoimaisen.

Oikeistolaisempaa ja konservatiivisempaa linjaa ajanut talousjuristi Friedrich Merz olisi yhtä hyvin voinut voittaa. Hänen tukijansa esittävät jatkossa taatusti tiukkoja vaatimuksia. Jos niitä ei täytetä, puolueen kahtiajako voi muuttua hyvinkin repiväksi.

Kaikki ne, joiden mielestä CDU:sta on Merkelin kaudella tullut ”kristillis-sosiaalidemokraattinen” puolue, tuskin nielevät enää mukisematta sitä merkeliläistä maltillista linjaa, jota AKK:lta kuitenkin loppupeleissä odotetaan.

Kiistakapuloita on paljon. Yksi niistä on tietysti ulkomaalaispolitiikka.

EU- ja ulkomaalaisvastaisen AfD:n (Vaihtoehto Saksalle) nousu pitää pysäyttää erityisesti Itä-Saksassa. Se edellyttää yrmeää suhtautumista maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin.

Välttämättä ulkomaalaispolitiikan terävöittäminen ei kuitenkaan ole edes se keskeisin tai vaikein momentti, josta väännetään.

Merzin tukijat vaativat taatusti yritysmyönteisempää ja liberaalimpaa talouspolitiikkaa. Merkelin suuressa koalitiossa istuviin sosiaalidemokraatteihin (SPD) pitää heidän mielestään tehdä terävämmin pesäeroa. Hallitusohjelmasta piittaamatta.

Läheskään kaikki eivät usko, että Kramp-Karrenbauer pystyy painostamaan Merkeliä tekemään hyökkäävämpää hallituspolitiikkaa. Välttämättä uusi puheenjohtaja ei edes halua sitä.

AKK valittiin, koska hänen linjauksensa eivät karkota niitä poliittisen keskustan vasemman laidan äänestäjiä, joita Merkelin johdolla on viime vuosiin asti pystytty houkuttelemaan.

Hänen valintansa tai ehkä pikemminkin Merzin tappio on voitto AfD:lle. Merz olisi ollut pahempi uhka oikeistopopulisteille.

Jos AKK epäonnistuu puolueensa palaneiden siltojen uudelleenrakentamisessa, EU kärsii vääjäämättä. Saksasta tulee entistä sulkeutuneempi. Mahtivaltion poliittisia siirtoja on yhä vaikeampi ennustaa.

Juuri ennustettavuus ja johdonmukaisuus ovat olleet Merkelin valtteja EU-asioissa.

CDU:n uuden puheenjohtajan keskeisin tehtävä on joka tapauksessa johdattaa puolue vaalivoittoihin. Tässä suhteessa AKK:n näytöt Saarin pääministerinä ovat vakuutavia.

Suurin este vaalivoitoille voi loppupeleissä sittenkin olla Merkel.

Siksi on todennäköistä, että AKK ja kansleri tekevät diilin – tai mahdollisesti ovat jo tehneet sellaisen. Merkel jättää kanslerin tehtävät ensi syksynä, kun suuri koalitio arvioi puolimatkan krouvissa saavutuksiaan.

Hallituskumppani SPD:n ratkaistavaksi jää tuolloin, hyväksyykö se AKK:n Merkelin seuraajaksi myös kanslerina vai järjestetäänkö Saksassa ennenaikaiset vaalit.