Historiallisen muutoksen mahdollisuus on saanut väen liikkeelle Unkarissa.
Unkarissa vaalihuoneistot ovat sulkeutuneet. Vaalien äänestysprosentti nousee uuteen ennätykseen.
Puoli tuntia ennen vaalihuoneistojen sulkeutumista äänestämässä oli vaaliviranomaisten mukaan käynyt 77,8 prosenttia äänioikeutetuista. Edellinen ennätys oli 73,5 prosenttia vuoden 2002 vaaleissa.
Vaaleissa selviää, jatkaako 16 vuotta pääministerinä ollut Viktor Orbán maan johdossa. Orbánin johtamalle Fidesz-puolueelle on ennustettu mielipidemittauksissa tappiota.
– Moni on käynyt äänestämässä ja panokset ovat korkealla. Unkarin rauha ja turvallisuus voivat riippua tänään yhdestä ainoasta äänestä. Jos epäonnistumme, meitä uhkaa sota. Jos epäonnistumme, unkarilaisten perheiden taloudellinen turvallisuus on vaarassa, Orbán sanoi sunnuntaina alkuillasta.
Orbánin päävastustajan, oppositiopuolue Tiszaa johtavan Péter Magyarin mukaan unkarilaiset äänestävät nyt idän ja lännen välillä.
– Iltaan mennessä päättyy viime vuosien painajainen, Magyar sanoi ja iloitsi suurta äänestysintoa.
Äänestys päättyy Suomen aikaa klo 20. Ensimmäisiä tuloksia odotetaan jo noin tuntia myöhemmin.
MTV:n kirjeenvaihtaja: Venäjälle Orbánin tappio tarkoittaisi tärkeimmän liittolaisen menettämistä EU:ssa
MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Janne Puumalainen seuraa vaaleja Budapestissa.
Puumalainen toteaa äänestysinnon kielivän selvästi se siitä, miten kriittisen tärkeinä unkarilaiset pitävät kyseisiä vaaleja maansa suunnan kannalta.
– Sellaiseksi myös pääministeriehdokkaat Viktor Orbán ja Péter Magyar ovat vaalit kehystäneet. Opposition kannalta kyse on siitä, että maa palaisi Orbánin itsevaltaisesta johtamistavasta terveemmän demokratian tielle ja kääntyisi kohti EUta Venäjän sijaan.

