Hävettää, kun luen sähköpostitse käymääni keskustelua keväältä 2008. Kirjekaverini on nainen, jolla on myynnissä ranskanbulldoggipentue. Pentue ei ollut suunniteltu. Ei myöskään minun kysymyspatterini kasvattajalle, kirjoittaa Viiden jälkeen -ohjelman vastaava tuottaja Nina Rahkola.
En ollut se kriittinen ostaja, joka selvittää perin pohjin jalostukseen käytettyjen yksilöiden terveystiedot ja historian. En halunnut olla sellainen, sillä paljon enemmän halusin olla ranskanbulldoggipennun omistaja.
Ja pian istuin autossa, pentu sylissä matkalla takaisin silloiseen kotikaupunkiini Turkuun.
Ranskanbulldoggi eli ranskis on liikuttava otus. Sille nauretaan kadulla, sillä sen ilmeet ovat suureelliset kuin sirkusklovnilla ja kehonkieli kömpelöä kuin afrikannorsulla. Valtavan suurin silmin ja hörökorvin tuo röhnöttävä otus on raivannut tiensä yhdeksi Suomen suosituimmista koiraroduista.
Se on surullista.
Kun kuljin ranskanbulldoggini Vichyn kanssa kadulla, olin ylpeä siitä, että hihnassani kulki ranskanbulldogiksi terve yksilö. Se ei koskaan saanut esimerkiksi lämpöhalvausta, mikä on monien lyttykuonoisten koirien ongelma.
Kuumuuden sieto oli minulle todiste siitä, että kodissani tallusteli hyvinvoiva bulldoggi.
Ja niinhän sitä sanotaan, että petosta helpompaa on vain itsepetos.
