Kommentti: Olisin kuunnellut Ikävä-kappaletta juuri tänään muistellakseni isääni – nyt muistan myös Pave Maijasta, jolta tiedustelin lapsena, mitä Nellyn palmikossa lauletaan

3:56
Yksi Mestareista on poissa – näin Hector muistelee Pave Maijasta MTV:lle, katso liikuttava haastattelu

Edesmenneen Pave Maijasen musiikki on näytellyt merkittävää roolia elämässäni, erityisesti sen vaikeina aikoina, kirjoittaa toimittaja Aino Haili.

Muisto Lappeenranta-salista parinkymmenen vuoden takaa on osittain sumuinen, mutta tunteen siitä illasta muistan yhä vahvasti. Mestarit, joka oli neljästä menestysartistista muodostunut kokoonpano, oli tuohon aikaan joukko, jotka esiintyivät loppuunmyydyille saleille ja areenoille keikka toisensa jälkeen. Myös erillään he vetosivat suomalaisiin vahvasti, kuten myös minuun, vaikka olin vasta lapsi. Mestarit areenalla oli levy, jota kulutettiin myös minun muusikkoperheessäni ahkerasti. 

Pave Maijanen oli syntyjään lappeenrantalainen, kuten minäkin, ja hän esiintyi kaupungintalon yhteydessä olevassa Lappeenranta-salissa eräänä iltana vuosituhanteen vaihteen tienoilla. Tuon Yhteisvastuu-konsertin johti oma kapellimestari-isäni. Keikan jälkeen pääsimme perheeni kanssa tapaamaan Maijasta lavan taakse, enkä tuolloin noin kuuden vuoden ikäisenä edes osannut jännittää kohtaamista. Toista oli isosiskoni kohdalla, joka tarinaniskijäisäni mukaan ei ollut saada sanaa suustaan Maijasen kohdatessaan. 

Minulla sen sijaan oli Maijaselle kysymys valmiina: minulle oli pitkään ollut epäselvää, mitä Nellyn palmikko -kappaleessa kuuluu laulaa, "joo", "jaa" vai "jee"? Vaikka kappale ei ollutkaan hänen ihkaomaa tuotantoaan, ei Maijasta haitannut pohtia sen sielunelämää kanssani ja kohtaamisemme oli lämmin. Ja kuuluihan Nellyn palmikko tuohon aikaan Mestareiden repertuaariin. Useat Maijasen itsensä käsialaa olleet kappaleet ovat kuitenkin kulkeneet mukanani läpi elämäni ja lohduttaneet nimenomaan niinä vaikeimpina aikoina.

Tänään, sunnuntaina 17. tammikuuta, on oman isäni kuolinpäivä. Isäni menehtyi kahdeksan vuotta sitten sairauden murtamana. Suru on vuosienkin jälkeen raskas taakka kantaa, eikä sitä ole helppoa sanoittaa. Pave Maijasen Ikävä on kuitenkin kappale, jonka kuuntelen joka vuosi tänä päivänä, sillä se tuo kaikessa riipivyydessään ja kauneudessaan minulle suurta lohtua. Vuosi toisensa jälkeen nuo sanat toimivat, osuvat naulan kantaan ja melodia vie minut paikkaan, jossa surulleni ja ikävälleni on annettu niin paljon tilaa, kuin ne tarvitsevat.

Lista Maijasen kappaleista, jotka eivät kuole koskaan, on pitkä. Suomalaiset tulevat luultavasti aina hyräilemään kappaleita Elämän nälkä, Jano, Pidä huolta sekä Lähtisitkö, joista jokainen on omalla tavallaan erityinen mestariteos. Maijasen merkitys suomalaisessa musiikissa tulee aina olemaan kiistaton eikä sitä meriittiä tulla koskaan unohtamaan. Sen kertoo vaikkapa tapa, jolla tuhatpäiset yleisöt lauloivat mukana Lähtisitkö-kappaletta Mestarit areenalla -keikoilla. Kun sen kuulee, kylmät väreet ovat taatut.

Sen lisäksi, että Ikävä on tuonut voimakasta lohtua omaan ikävääni, vievät monet, edelläkin mainitut kappaleet minut aina soidessaan suoraan lapsuuteni onnellisimpiin muistoihin. Näihin muistoihin karkaaminen on minulle henkireikä, erityisesti tällaisina päivinä. Olen ikuisesti kiitollinen Maijaselle tästä pakokeinosta, jota voin käyttää aina kun haluan.  

Pave Maijanen menehtyi nyt tammikuussa 70-vuotiaana niin ikään pitkäaikaisen sairauden murtamana. Haluan kuvitella mielessäni, että ehkäpä isäni ja Pave kohtaavat nyt jossain siellä toisessa maailmassa ja voivat jatkaa keskustelua musiikista, jonka aloitin Maijasen kanssa lapsena ja jota kävin läpi oman isäni kanssa läpi yhteisen elämämme.

Ja minä puolestani laitan sen musiikin soimaan.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja