Miika Granholm ja lukemattomat muut kuoroharrastajat ja yhteislaulun ystävät jäivät ilman rakasta harrastustaan, kun koronaviruksen myötä harrastustoiminta loppui kuin seinään.
Juttu on julkaistu alunperin huhtikuussa 2020. MTV Uutiset julkaisee jutun uudestaan Pave Maijasen kuoleman muistoksi.
Aikaisemmin Miika Granholm oli tehnyt Aventur-kuoron kanssa muutamia musiikkivideoita. Nyt mittakaavaa päätettiin kuitenkin laajentaa, ja mukaan kutsuttiin kaikki halukkaat.
– Ihan rehellisesti ajatus oli, että saadaan kasaan muutama sata laulajaa. Jossain kohtaa uskalsi toivoa, että päästään 500:aan. Tunti pari ennen videoiden lähettämisen takarajaa selvisi, että tonni menee rikki, Granholm sanoo.
Lue myös: Suomalaispartiolaisten purjevene meinasi jumiutua Atlantin taakse koronaviruksen vuoksi – pitkä kotimatka taittuu erikoisella kyydillä: "Hinta on maltillinen näin poikkeusaikana"
Lopulta editoinnista vastanneiden Markus Mantereen, Max Lapinsuo-Sylwénin ja Arto Joutsimäen työpöydälle tuli 1 120 kuvattua laulunäytettä.
Pidä huolta -hitti kuvaa aikaa
Biisiksi valikoitui Pave Maijasen , jonka esittämiseen pyydettiin lupa ensin sekä kustantajalta että myös Maijaselta itseltään.
