"Hakaniemen korkeakoulun" kasvatti Pave Maijanen piti huolta ja teki viiden vuosikymmenen uran – historiallinen hetki Olympiastadionilla 1999

Muusikko Pave Maijanen on kuollut 70-vuotiaana. Muun muassa klassikkokappaleista Pidä huolta, Lähtisitkö ja Jano tunnettu muusikko sairasti parantumatonta ALS-sairautta.

Artistin kuoleman vahvisti STT:lle hänen serkkunsa Masa Maijanen lauantai-iltana. Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

Unicef valitsi Pave Maijasen takavuosina Hyvän tahdon lähettilääksi. Voisi sanoa, että muusikkona hän oli Hyvän laulun lähettiläs, joka oli sekä solistina että stemmalaulajana erittäin taitava.

Pekka "Pave" Maijasen toimenkuva musiikissa oli sanalla sanoen monipuolinen. Häneltä luontuivat sekä suomeksi että englanniksi popmelodiat ja iskelmät, minkä lisäksi Pave oli parhaimmillaan tyrmäävä rokkisolisti – kirsikkana kakun päällä kotimaisen rockin virstanpylväs, 1970-luvun puolivälissä levytetty I'm Gonna Roll.

Vuosikymmenten uran tehnyt Maijanen oli vuonna 2015 mukana Nelosen Vain elämää -sarjassa, joka nosti hänet uudelleen parrasvaloihin ja uusien sukupolvien tietoon.

The Beatles antoi ison sytykkeen

Maijanen syntyi 3. päivä syyskuuta 1950 Lappeenrannassa. Maijanen oli naimisissa Liisa Maijaisen kanssa. Hänellä oli kaksi lasta ja neljä lastenlasta. 

Maijanen muisteli lapsuutensa Lappeenrannan varuskunnassa olleen onnellista aikaa. Rakkaus musiikkiin virisi radiosta, josta kiiri Olavi Virtaa ja Annikki Tähteä.

–  Isäni oli pelimannihenkinen, soitti huuliharppua ja sai minutkin pikkupoikana siitä innostumaan, kertoi Maijanen STT:lle 70-vuotishaastattelussaan viime vuonna.

Ylioppilaaksi Maijanen valmistui vuonna 1969. Helsingin konservatoriossa Maijanen kävi yhdellä Taisto Wesslinin vetämällä kitaratunnilla. Lisäksi vyölle kertyi yksi sointuanalyysitunti. Maijanen on kertonut opiskelleensa loput itse elämänkoulussa, jota hän kutsui Hakaniemen korkeakouluksi.

The Beatles antoi ison sytykkeen, ja sitä seurasivat Jimi Hendrix, Cream ja muut. Basso tuli soittimeksi hieman sattumalta, kun Pepe & Paradise pyysi basistiksi. Eritoten Paul McCartneyn melodinen soittotapa vaikutti Paven basismiin.

Myös jääkiekko oli tärkeä laji: hän pelasi jopa toiseksi ylimmällä sarjatasolla Lappeenrannan Pallossa 1966–67

"Seurasin omia ideoita"

Rockmuusikkona Maijanen kipusi 1970-luvulla aateliin ensin Rock'n'Roll Bandissa ja sitten suomalaisen superyhtyeen, Suomen Creamiksi kutsutun Royalsin keulakuvana. Suurin odotuksin Albert Järvisen kanssa koottu Royals jäi lyhytikäiseksi.

1980-luvulla Maijanen vaihtoi Mistakes-yhtyeensä laulukielen englannista suomeksi punkin siivittämänä. 

Ennen soolouralle siirtymistä Maijainen ehti musisoida myös yhtyeissä Mielikummitus, Smokings sekä Pepe ja Paradise.

–  Ensimmäinen lauluni suomeksi oli Pidä huolta, ja onhan siinä jotain punkhenkeä. Sen voima liittyy siihen tekstiin, hän kertoi STT:lle.

Soolouralla Paven sointi muuntui iskelmälliseen suuntaan. Sinne hän myös halusi.

–   Vaikka aika paljon tuli takkiin jopa ystäviltä, ei se mua mihinkään heilauttanut, seurasin omia ajatuksia ja ideoita.

"Mielessä on paljon kiitollisuutta"

Suomenkielisissä teksteissä hulmusivat romantillisen kaihon elementit. Suosio kapusi laelle 1990-luvun Mestarit-kokoonpanossa Kirkan, Hectorin ja Pepe Willbergin kanssa. Mestarit-kokoonpano teki historiaa vuonna 1999 olemalla ensimmäinen suomalaisyhtye, joka esiintyi Olympiastadionilla.

Maijanen on ollut myös kotimaisen kevyen musiikin tärkeä taustavaikuttaja. Hänet tunnetaan bändikiinnityksistään, mutta levytuottajana hän huolehti suomalaisyhtyeiden äänimaisemasta Wigwamista Dingoon.

–  Tärkeintä on, että tuottajan ja artistin välillä vallitsee luottamus. Dingon poikien kanssa meillä synkkasi ensitapaamisesta lähtien, Pave sanoi.

Syksyllä 2018 toive leppoisista ikämiespäivistä sai varjon. Maijanen alkoi tuntea lihaskramppeja, huomasi, että "potku alkaa hiipua" ja puheessakin alkoi ilmaantua ongelmia. Diagnoosina oli vaikea motoneuronisairaus ALS.

–  Sen sijaan, että olisin katkeroitunut, mielessä on paljon kiitollisuutta siitä, mitä on koettu ja nähty, hän kertoi.

Muusikko Pave Maijanen on kuollut 70-vuotiaana 2:05
Katso myös uutisjuttu: Muusikko Pave Maijanen on kuollut 70-vuotiaana

Lue myös:

    Uusimmat