Lennart Karl on loukkaantunut.
Saksan jalkapallomaajoukkue koki huolestuttavan takaiskun MM-kisojen alla. 18-vuotias huippulupaus Lennart Karl loukkaantui perjantain harjoituksissa Chicagossa, päävalmentaja Julian Nagelsmann kertoo.
– Tilanne ei näytä hyvältä, luotsi sanoi Bildin mukaan.
Nagelsmann jatkoi, että Karl menee sairaalaan arvioitavaksi. Hän pyysi, että nuorukainen saisi nyt lepoa eikä häntä häirittäisi.
– Meidän on odotettava diagnoosia ja katsottava, voiko hän pelata MM-kisoissa vai tarvitsemmeko korvaajan.
Saksa kohtaa huomenna viimeisessä MM-kisoja edeltävässä maaottelussaan Yhdysvallat.
Bayern Müncheniä seurajoukkuetasolla edustavan Karlin mahdollisuudet päästä Saksan avauskokoonpanoon MM-kisoissa on arvioitu etukäteen hyviksi. Hän oli Bildin mukaan suurimmin tyrkyllä Saksan oikeaksi laitahyökkääjäksi.
Nagelsmann oli kehunut lupauksen pelanneen hyvin Mainzissa viime sunnuntain maaottelussa, jossa Saksa löi Suomen 4–0.
Saksa pelaa MM-turnauksen ensimmäisen ottelunsa ensi viikon sunnuntaina Curacaota vastaan Houstonissa. Curacao nähdään ensimmäistä kertaa jalkapallon MM-kisoissa.


