Uusi Olavi Virta -elokuva on inhimillinen kuvaus suuren suomalaisen taiteilijan urasta ja vakavasta sairaudesta, mutta se kompastelee ajoittaisen epäuskottavuuden takia.
Ohjaaja Timo Koivusalo on kunnostautunut useiden suomalaisen musiikin merkkimiesten elämänkertojen kuvaajana. Koivusalo on elokuvillaan tuonut valkokankaalle säveltäjä Jean Sibeliuksen, laulaja-näyttelijä Tapio Rautavaaran sekä laulaja-lauluntekijä Irwin Goodmanin elämäntarinat. Nyt vuorossa on yksi Suomen kaikkien aikojen eniten levyttäneistä artisteista: Olavi Virta.
Virran tarina on traaginen. Hän saavutti urallaan kaiken, jota suomalainen artisti saattoi sotien jälkeisenä aikana saavuttaa. Hän myös menetti kaiken – paitsi lauluääntään.
Virta levytti uransa aikana satoja lauluja, joista useat soivat suomalaisissa kodeissa edelleen. Mies menehtyi vain 56-vuotiaana vakavan alkoholismin ja sokeritaudin heikentäminä.
Koivusalon elokuvassa Virran tuo henkiin näyttelijä Lauri Tilkanen. Niin hyvin kuin pystyy.
Tilkasen suorituksesta Olavi Virtana on vaikeaa saada kosketuspintaa. Roolityö tuntuu elokuvan alusta loppuun asti ikävällä tavalla kovin näytellyltä. Yleensä pidän melko huonona merkkinä, jos elokuvaa katsellessani näen mielessäni roolihahmojen vuorosanat paperilla. Tilkasen karisma ei riittänyt täyttämään Olavi Virran saappaita.
Malla Malmivaara nähdään elokuvassa laulajan puolisona Irene Virtana, jonka avioliitto miehen kanssa oli haasteita täynnä. Olavi Virta eli muiden tuon ajan muusikoiden kanssa riehakasta taiteilijaelämää, jota värittivät vahvasti muun muassa alkoholi sekä lukuisat syrjähypyt.
Irene Virta jätti miehensä useaan otteeseen, mutta palasi kerta toisensa tämän luokse uskoen, että hänen elämänsä rakkaus oli vihdoin parantanut tapansa. Malmivaara onnistui tuomaan Irene Virran kamppailun raastavassa rakkaustarinassa esiin kouriintuntuvasti.
Viihdetaiteilija Reino Helismaan roolissa nähdään tuttuun tapaan Martti Suosalo. Tuttuun tapaan kahdella eri tavalla: Suosalo on näytellyt Helismaata ennenkin, Koivusalon Tapio Rautavaarasta kertovassa elokuvassa Kulkuri ja joutsen. Lisäksi Suosalo on muutenkin tuttu kasvo Koivusalon elokuvissa, eikä suotta. Myös tässä tapauksessa Suosalo tekee kaikista näyttelijöistä vakuuttavimman suorituksen.
Elokuvaa on arvostettava sen takia, millä tavalla siinä käsitellään Virran alkoholismia ja hänen perheensä kamppailua ongelmaisen taiteilijan kanssa.
Juhani Niemelä esittää Olavi Virran niin ikään alkoholisoitunutta isää Juho Ilméniä. Elokuvan yksi koskettavimmista kohtauksista on hetki, jolloin Olavi Virta ja hänen kauan kateissa ollut isänsä tapaavat ravintolassa sen jälkeen, kun he ovat alkaneet pikkuhiljaa luoda jälleen yhteyttä toisiinsa.
Virta yrittää keskustella isänsä kanssa, joka ei tunnista enää poikaansa vuosien ja vuosien juomisen jälkeen. Tämän jälkeen myös Virta itse ajautuu juomaan, jälleen kerran.
Elokuvaa katsoessani mieleeni heräsi kysymys, jota olen miettinyt usein ennenkin suomalaisia elokuvia nähdessäni:
Onko Suomessa todella näin vähän naisnäyttelijöitä?
Koin esimerkiksi varsin huvittavana sen, että 35-vuotias Malmivaara esitti itse Irene Virtaa teini-ikäisestä reilusti yli nelikymppiseksi. Raimo Grönberg nähtiin elokuvassa vanhana Olavi Virtana, mutta vanhempana Irene Virtana nähtiin ripsiväritön Malla Malmivaara. Tämä ratkaisu tuntui ruudulta katseltuna kerrassaan naurettavalta.
Olavi Virta -elokuva on kuitenkin koskettava kuvaus raastavasta, toivottomasta rakkaustarinasta, sekä inhimillinen kertomus yhden kaikkien aikojen menestyneimmän suomalaisen kaunistelemattomasta kohtalosta.
Erityishuomio on annettava myös elokuvan lavastukselle, puvustukselle sekä kuvaukselle. Visuaalisesti elokuva näytti mahtavalta ja sotia edeltävään sekä niiden jälkeiseen Suomeen pystyi todella uppoutumaan mielessään.
On harmi, että elokuva kompastelee ajoittaiseen ylinäyttelemiseen sekä kömpelöön rakenteeseen.
Toivottavasti elokuva tuo kuitenkin suomalaisille tutummaksi Olavi Virran murheellisen tarinan, jollaisia löytyy valitettavasti edelleen yhteiskunnastamme tuhansia.