Sotilasliitossa ja parisuhteessa me olemme me kunnes me emme enää ole me, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Jouko Luhtala.
Yhdysvallat väittää Iranin sodan olleen Euroopan Nato-maille "testi, jossa he epäonnistuivat".
Perään Valkoisen talon tiedottaja Karoline Levitt sanoi, että presidentti Donald Trump aikoo keskustella Naton pääsihteerin Mark Rutten kanssa Natosta eroamisesta.
Euroopan olisi Trumpin mukaan pitänyt auttaa amerikkalaisia avaamaan Hormuzinsalmi, jonka Iran sulki Yhdysvaltojen ja Israelin hyökättyä maahan.
Eurooppa ei vaatimuksesta innostunut.
Yhdysvaltojen aloittama sota on Euroopassa tulkittu laittomaksi, minkä lisäksi vanhalla mantereella närkästyttää, ettei Valkoinen talo kertonut hyökkäyssuunnitelmista etukäteen.
Vaikka yhden väitteen mukaan anteeksi saa helpommin kuin luvan, ei ohjenuora välttämättä ole sitä kaikkein viisainta kansainvälistä diplomatiaa.
Olisi ehkä sitten kuitenkin kannattanut kysyä etukäteen.
Nato on konsensus-organisaatio, jossa päätökset tehdään lopulta yhdessä. Ei voi olla niin, että joku päättää yksin hyökätä ja jälkikäteen nimeää sotansa Nato-operaatioksi.
Rutte-tapaamisen jälkeen Trump totesi, ettei "Nato auttanut, kun me tarvitsimme heitä, eivätkä he auta tulevaisuudessakaan, jos me tarvitsemme heitä".
Kommentillaan pitkäaikainen Nato-skeptikko Trump alleviivaa jälleen historiattomuuttaan.
