Kommentti: Miten käy slaavilaisen projektin, jos johtajan asema sortuu?

Euroopan historiassa monia käännekohtia on ripustettu yksittäisiin vuosilukuihin. On vaikkapa 1914, 1939, 1989 ja nyt 2022. Se helpottaa muistamista. Käännekohdat ovat tietenkin myös pitkien kehityslinjojen, muhineiden kriisien ja erilaisten valtiojohtajien tavotteiden tai estely-yritysten kulminaatiopisteitä.

Vuoden 1989 tapahtumat, eli itäisen Euroopan sosialismien murtuminen, olivat tulosta pitkästä sarjasta vuosilukuja. Oli 1956 Unkari, oli 1968 Tsekkoslovakia, oli 1975 Helsingin ETYK ja 1985 Mihail Gorbatsovin nousu Neuvostoliiton johtoon. Vuoden 1989 jälkeen tuli vielä 1991 ja Neuvostoliiton itsensä hajoaminen.

Millaisessa kulminaatiopisteessä olemme nyt?

Neuvostoliiton muuttuminen Venäjäksi johti sekavaan vuosikymmeneen, joka loi pohjan nykyisyydelle. Boris Jeltsin saattoi yrittää vilpittömästi viedä jättivaltiota nykyaikaan, mutta se saattoi epäonnistua yhtäkkisen yksilöllisen yrittäjävapauden irtipäästämään ahneuteen, jolla ei ollut mitään yhteiskunnallisia suitsia.

Sisään käveli pietarilainen ex-agentti, joka tunsi entisen järjestelmän.

Eläköön slaavit

Vladimir Putinilla vaikutti olleen ongelma. Neuvostoliiton kasvatti oli vailla ideologista suuntaa. Pikavisiitti kirjastoon tuotti version slaavilaisten kansojen kohtalonyhteydestä.

Käännekohtavuonna 2012 Putin oli äänestyttänyt taas itsensä valtaan, mutta väärinkäytökset olivat niin räikeitä, että kansa protestoi kaduilla.

Eihän sellaista voi suvaita.

Mielenosoittajat pidätettiin, ja riippumattoman median suitsiminen alkoi.

Putinin slaavilainen projekti eteni. Valko-Venäjä oli jo melkein käskyläinen, ja presidentti Aljaksandr Lukashenkasta ei ollut haittaa. Mutta eteläslaavit – Ukraina – oli toinen tarina. Putinia saattoi vaivata loppumattomasti, että Venäjän historiallinen alku olikin Kiovassa, ja se taas oli Neuvostoliiton jäljilta itsenäistyneessä, toisessa maassa. Jonka kuuluisi ennen muuta olla osa Venäjää.

Ja jonka johto ryhtyi pitämään itseään ennemmin eurooppalaisena. Jopa niin paljon, että ryhtyi suunnittelemaan EU-yhteistyötä. Ja jossa osoitettiin mieltä. Ajettiin presidentti pakoon. Hehän ovat osa meitä!

Sietämätöntä.

Sen olisi muututtava.

Käännekohtavuosi 2014. Venäjällä oli järjestettävänään Sotshin talviolympialaiset. Niitä rakennettiin kuin sananparren Iisakin kirkkoa: venäläiseen tyyliin, hitaasti, raskaasti ja huonosti. Ne kuitenkin saatiin pidettyä. Viivyttelemättä Putin ryhtyi toimeen Ukrainan suhteen. Palautetaan Krim takaisin, ja suistaan Ukraina pysyvään epätasapainon tilaan.

Ratkaistaan loput myöhemmin.

Kahdeksan vuoden päästä myöhemmin koitti.

Kuinka eteenpäin?

Totalitaarisuuteen pyrkivät johtajat käyttävät eripituisia aikoja valtansa rakentamiseen. Stalin onnistui muutamassa vuodessa toimimalla häikäilemättömästi kaoottisissa oloissa. Hitler valitutti itsensä demokraattisesti, ja rakensi Saksansa sotavalmiiksi kuudessa vuodessa.

Putin on rakentanut Venäjäänsä nyt 22 vuotta. Taas venäläiseen tyyliin, hitaasti, raskaasti ja huonosti.

Samoin kuin Sotshin olympialaisten komea ylöspano naamioi takana olleen surkeuden, vaikuttaa siltä, että Putinin väkivaltakoneisto on huterampi kuin miltä näyttää.

Mitenköhän slaavilaisen projektin nyt käy?

Ukraina ei näytä alistuvan perinteisellä hyökkäyksellä, etenkin kun se näyttää epäonnistuvan.

Valko-Venäjä on vain vaivoin Lukashenkan alaisuudessa.

Pitääkö tässä nyt käyttää ydinaseita?

Onko Putin onnistunut takentamaan yhteen johtajaan keskittyvän järjestelmänsä niin tiiviiksi, ettei se voi romahtaa? Että jokainen johtajan läheinen pitää omaa tuhoaan varmana, jos johtajan asema sortuu?

Korjattu kirjoitusvirhe väkivaltakoneisto-sanaan 25.3. klo 9.17.