Tanskalaisyhtye nousi menestysvuosinaan lähes areenaluokan bändiksi Suomessa. Nyt täyttyvät rock-klubit ja festarien pienemmät lavat.
Kun Mew esiintyi Kentin lämmittelijänä Helsingin Tavastia-klubilla toukokuussa 2002, yhtyeellä oli hallussaan yllätysmomentti. Sen musiikki oli monille jotain aivan uutta.
Bändin musiikki vyöryi lavalta huumaavalla voimalla enkelimäisen kuulaasti laulavan Jonas Bjerren luomien näyttävien eläin- ja avaruusteemaisten visuaalien siivittämänä. Kitararock oli voimissaan.
Yllätysmomentti muuttui yhtyeen ensimmäisen kansainvälisen julkaisun, Frengers-levyn (2003) sekä Mew and the Glass Handed Kites -albumin (2005) myötä vuoteen 2010 jatkuneeksi momentumiksi.
Tuo momentum huipentui ensin syksyllä 2005 yhtyeen soittaessa Tavastialla yhden parhaista keikoista, joita olen ikinä nähnyt, ja lopulta luoden euforisen tunnelman Turun Ruisrockin päälavalla heinäkuussa 2006.
Yksitoista vuotta myöhemmin Mew'n suosio on hiipunut ja se on vakiintunut ahkeraksi Suomessa kävijäksi. Kesän 2006 Ruisrock-lauantain pääesiintyjäpaikan jälkeen tanskalaisyhtye on julkaissut kolme studioalbumia (No More Stories, 2010, +-, 2015, ja Visuals, 2017) ja esiintynyt Suomessa 12 kertaa.
Syksyllä 2010 yhtyettä yritettiin vielä asemoida areenaluokkaan, mutta Helsingin Jäähallin keikka tuona syksynä oli osoitus siitä, että momentum oli mennyttä.
Se näkyi ja kuului. Odotettu kolmas Mew-levy No More Stories osoittautui muutamien laatuhetkien ohella pettymykseksi.
Kappaleet, jotka olivat aiheuttaneet järisyttäviä kylmiä väreitä vielä neljä vuotta aiemmin Ruissalossa, tuntuivat kolkossa Jäähallissa lähinnä pakkopullalta. Eikä bändiä tuntunut itseäänkään oikein kiinnostavan koko touhu.
Seuraavat kerrat, kun yhtyeen näki esiintymässä, jälkimaku oli sama. Kappalemateriaali Frengers- ja Mew and the Glass Handed Kites -albumeilta oli isossa osassa keikoilla, mutta niiden esittäminen ei vaikuttanut tuntuvan Mew’n jäsenistä miltään. Ja tuo tunne välittyi yleisöön.
Mew on siis nähty Suomessa vuodesta 2006 lähtien useammin kuin kerran vuodessa. Viime kesänä Mew soitti Joensuun Ilosaarirockissa ja päättyvän viikon torstaina The Circuksessa.
Jälkimaku jäi tällä kertaa positiiviseksi. Parhaimmillaan kaikki oli kuin reilut kymmenen vuotta sitten. The Zookeeper’s Boy, Snow Brigade ja Apocalypso soivat paikoin yllättävän verevästi.
Samoin toimivat muutamat uudemmat kappaleet. Water Slides ja Carry Me to Safety olivat keikan parhaita hetkiä.
Kahdella viimeisellä levyllään Mew on osoittanut, että sillä on musiikillisesti vielä sanottavaa. Visuals-albumin kappaleet saivat aikaan ilahduttavan innokkaita reaktioita noin parikymppisiltä yleisön jäseniltä.
Toisaalta Mew tuntuu kurkottelevan edelleen isommille lavoille kuin sen nykyinen suosio oikeuttaisi – toisaalta se taas vaikuttaa tyytyväiseltä siihen, mitä Mew tällä hetkellä on. Omilla ehdoillaan.
Encore-osuuden alussa soitetut Am I Wry? No- ja 156-hitit tuntuivat The Circuksessa harmillisesti pakkopullalta. Konsertin kaksi viimeistä kappaletta, She Came Home For Christmas ja majesteettisen hieno Comforting Sounds onneksi lämmittivät ennen ulos synkkään joulukuun iltaan poistumista.
Tänään päivällä tiedotettiin, että Mew esiintyy ensi kesänä Tampereella Tammerfestissa. Yhtyeen asema onkin vakiintunut rock-klubien täyttäjäksi, joka käy Suomessa kohta jo useammin kuin The Sounds ja Volbeat.
Mutta niin pitkään, kun Comforting Soundsin avausrivit "I don’t feel alright / In spite of these comforting sounds you make" lämmittävät niin paljon kuin ne ainakin vielä eilen illalla The Circuksessa tekivät, Mew’n keikkoja ei ole mitään syytä karttaa.