Rockin legenda, Motörheadin keulahahmo Lemmy Kilmister jätti jälkeensä mittavan perinnön.
Odotettavissahan se oli, mutta jotenkin suruviesti pääsi silti yllättämään. Lemmy on nyt sitten tosiaan poissa.
Viskinkatkuisesta elämäntavastaan tunnettu rocklegenda oli keskustelun vakioaiheita treenikämpillä ja baarien pöydissä. Että niin se vaan porskuttaa, vaikka viikatemiehen olisi pitänyt kaiken järjen mukaan vierailla jo 20 vuotta sitten.
Höpö höpö, sanoi Lemmy – ja eli perkele 70-vuotiaaksi.
Tinkimättömyys ja oman polun kulkeminen kuuluivat Motörheadin musiikissa läpi yhtyeen pitkän historian. Lemmy ei suostunut asettumaan lokeroihin, vaan taiteili sinnikkäästi punkin ja heavyn välimaastossa.
Triomuotoon viehtynyt Lemmy piti Motörheadin kolmimiehisenä suurimman osan koko bändin pitkästä urasta. Soittajat ympärillä vaihtuivat, mutta yksi pysyi. Kaiken sen jylisevän energian ja alkuvoiman keskiössä oli Lemmyn jyhkeä hahmo – kuten se lavalla totuttiin näkemään, vähän yläviistoon kurkottaen, Rickenbacker-bassoaan kurittaen ja rujosti kähisten.
Musiikillisesti Motörheadin perusilme pysyi alusta alkaen raa'an yksinkertaisena, vähitellen jalostuen. Vielä viimeisinä vuosinaan yhtye teki hämmästyttävän laadukkaita levyjä.
22 studioalbumiin mahtuu vaihteluakin, esimerkiksi entisen Thin Lizzy -kitaristi Brian Robertsonin vierailu vuoden 1983 Another Perfect Day -levyllä. Vuoden 1991 mainion 1916-levyn nimiraita toi esiin Lemmyn herkän puolen – teini-ikäisen sotilaan kuolemasta kertovan katkerankauniin kappaleen taustalla soi ehta sello. Sotahistoriasta kiinnostunut Lemmy kirjoitti sodasta useita kappaleita.