Se, että Jesse Puljujärven kadonnut MM-kultamitali on viikko turnauksen jälkeen kuumin puheenaihe koko maailmanmestaruuteen liittyen, kertoo tylyn korskeaa kieltä siitä, kuinka Suomen kansa on kasvanut voittamaan, MTV Urheilun Jere Hultin kirjoittaa.
Sinänsä ikävä tragedia on synnyttänyt mainioita reaktioita. Ainakin somepalvelu X:n kiekkokuplassa karaokebaariin kadonneen mitalin tilannetta on hihitelty ulkomaita myöten.
Tähän mennessä parhaan panoksen on asettanut tuntematon suuruus, joka loi Puljuwatch-sivuston, johon voi iskeä “havaintoja” mitalista lintubongarien tapaan.
Tänään tiistaina alkoi jo hieman huolettaa, mutta iltapäivällä Ilta-Sanomat latasi lopulta eetteriin myös Timo Jutilan kommentit Puljujärven kadonneesta riipuksesta.
Samalla kun velikulta-Puljujärven epäonni on kirvoittanut hauskan puheenaiheen, iskee tajuntaan, miten MM-kullan voittaminen on, jos ei arkipäiväistä, niin huomattavasti vähemmän ainutkertaista kuin vielä ennen vuotta 2019.
MM-kultakekkerit paketoitiin mediassa, turuilla ja toreilla melko lailla viime maanantai-iltaan ja kansanjuhlaan. Seuraava päivä oli jo arkea.
Syitä kultahurjastelun napakkuuteen on muutamia.
Ensinnäkin, joukkueen jäsenten "ilmaveivit ja nilkkatulehdukset" ovat jääneet historiaan. Pelaajat ovat modernimpia juhlajuoman kanssa, ja Jääkiekkoliitolla on kokemusta kakkospäivän medianäkyvyyden säännöstelystä.
Puolentoista viikon takainen MM-kulta oli Leijonien neljäs arvokisavoitto seitsemään vuoteen. On täysin inhimillistä, etteivät padot avaudu nykysukupolvella enää samaan tapaan.
Oman ikäluokkani suomalaiset juoksevat kauppatorille jo suurin piirtein “siihen viime kerrasta tuttuun kulmaukseen”.