Florida Panthersin Stanley cup -mestaruuteen viime kesänä kipparoinut Aleksander Barkov saatetaan julistaa tänään ensimmäisenä jääkiekkoilijana Vuoden urheilijaksi. Lähimpänä kiekkoilijan valinta oli vuonna 1990, kun Jari Kurri sijoittui Päivi Alafranttin voittamassa äänestyksessä toiseksi. Edmonton Oilersissa pelasi tuona vuonna yksi Kurriakin kovempaa jälkeä tehnyt suomalainen, eikä häntä ole noteerannut kukaan mitenkään, kirjoittaa MTV Urheilun Mikko Hyytiä.
Splitissä keihään Euroopan mestaruuden elokuussa 1990 voittaneen Alafranttin valinta Vuoden urheilijaksi jaksetaan vielä tänäkin päivänä nostaa esiin hätkähdyttävänä vääryytenä. Kurri sai tuon vuoden äänestyksessä ykkössijoja enemmän kuin Alafrantti (111–102), mutta yhteispisteet (524–453) ja Kultainen kiekko menivät Alafranttille.
Kurrin toiseksi jäämistä on taivasteltu vuosikymmenten saatossa ennen kaikkea sillä argumentilla, että hän saavutti keväällä 1990 jo uransa viidennen Stanley cup -voiton. Saavutus oli toki tuohon aikaan suomalaisittain vertaansa vailla, mutta vuoden 1990 urheilusaavutuksia järjestykseen asetettaessa ne neljä edellistä Stanley cup -voittoa olivat kylläkin täysin merkityksettömiä.
Jälkikäteispahastujilta tuntuu myös unohtuvan, mikä ero yleisurheilun ja NHL-jääkiekon yleisellä kiinnostavuudella, merkittävyydellä ja näkyvyydellä oli tuon ajan Suomessa – ja kumman eduksi.
Tämä selittänee sitä, miksi tässä yhä tunteita kuumentavassa Vuoden urheilija -valinnassa on pahastuttu nimenomaan Kurrin eikä hänen joukkuekaverinsa Esa Tikkasen puolesta. Tuon ajan tapahtumien valossa on nimittäin perusteltua väittää, että Tikkasen olisi pitänyt olla äänestyksessä Kurrin edellä. Sen sijaan hän ei uransa neljännen (!) Stanley cupin voitettuaan mahtunut edes kärkikymmenikköön.
Yksi selitys lienee se, että NHL:n seuraaminen Suomesta käsin oli vuonna 1990 huomattavasti vaikeampaa kuin nykyään. Osaltaan siksi mielikuvat siitä, minkälaisia jääkiekkoilijoita Kurri ja Tikkanen olivat, eroavat melko tavalla, vaikka heissä oli myös paljon yhtäläisyyksiä. Kummankaan monipuolisuutta ja hohdokasta puolustuspelaamista ei nimittäin voi tiivistää pelkiksi tilastoiksi.
Conn Smythe -ehdokas
NHL:n runkosarjassa Tikkanen teki kevätkaudella 1990 yhden maalin enemmän kuin Kurri (15–14) ja oli myös plus–miinus-tilastossa tämän edellä (+1 vs. -1). Tehopisteet menivät kuitenkin Kurrille (46–32).
Pudotuspeleissäkin Tikkanen teki enemmän maaleja (13–10), mutta Kurri oli taas edellä paitsi pisteissä (25–24) myös plus–miinus-tilastossa (+13 vs. +12).
Tilastojen takana Tikkanen olikin sitten omaa luokkaansa.
Kukaan toinen NHL-pelaaja ei ole saanut vuoden 1990 pudotuspeleistä osakseen niin paljon suitsutusta omasta puolustuspelaamisestaan kuin vastustajien mielestä turhankin sujuvasanainen suomalaishyökkääjä.
Pudotuspelien toisella kierroksella Los Angeles Kingsiä vastaan Tikkanen pimensi vastustajien ykkösketjun, jonka muodostivat Wayne Gretzky, Tony Granato ja Tomas Sandström. Kolmikko teki pudotuspelien avauskierroksella Calgarya vastaan tehot 11+13, mutta Edmontonia vastaan tuli takkiin voitoin 0–4 ja heidän yhteissaldokseen näissä otteluissa jäi 2+2. Sarjan avausottelussa, jonka Edmonton voitti 7–0, Gretzkyn johtama ketju ei saanut aikaan edes laukausta maalia kohti.
LUE MYÖS: Jymypaukku on totta: MTV Urheilu valitsi vuoden suomalaisurheilijan
Konferenssifinaaleissa Chicagoa vastaan Tikkasen taidot koki Denis Savard, ja Stanley cupin finaalisarja Bostonia vastaan oli panokset huomioon ottaen jopa kevään huimin Tikkas-show, joka on koko hänen uransakin mittapuulla niitä ehdottomia huippuhetkiä.
Suomalaishyökkääjä eliminoi täysin Bostonin ykkössentterin Craig Janneyn ja tämän rinnalla aina finaalisarjaan asti tuhojaan tehneen Cam Neelyn. Janney oli tehnyt pudotuspelien kolmella ensimmäisellä kierroksella 13 pelissä tehot 3+19, Neelyllä oli 12 pelistä koossa tehot 12+12. Tikkasen pihdeissä kumpikaan ei tehnyt viidessä finaaliottelussa maaliakaan. Janneyn tehot kirjattiin 0+0, Neelyn 0+4.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Ensimmäinen finaaliottelu ratkesi vasta kolmannella jatkoajalla 115 minuutin pelaamisen jälkeen, ja Janney vietiin sen jälkeen sairaalahoitoon nestehukan vuoksi. Tämän vitsailtiin olleen Tikkasen ansiota.
– Craig Janney löysi varhain keskiviikkoaamuna viimein paikan, jossa hän pääsi piiloon Esa Tikkaselta – sairaalapedin. Kun näki, miten Oilersin laitahyökkääjä pimensi Boston-sentterin, Janney saattoi melkein kuvitella, että Tikkanen ilmestyisi sairaalaan vapaaehtoisena sairaanhoitajana, Los Angeles Times kirjoitti.
Humoristisesta sävystä huolimatta tarinassa oli totta ainakin toinen puoli.
– En ole koskaan kokenut mitään tuollaista. Vaikutti siltä, että mihin tahansa käännyinkin, Tikkanen oli naamallani koko ottelun ajan. Oli vaikea hengittää, kun hän oli niin lähellä. En tainnut koskea kiekkoon koko iltana, Janney sanoi.
Tikkanen oli aito ehdokas jopa pudotuspelien arvokkaimmalle pelaajalle jaettavaan Conn Smythe -palkintoon, jota ei tuolloin ollut vielä koskaan myönnetty eurooppalaispelaajalle. Lopulta palkinnon nappasi Edmontonin mestariksi torjunut Bill Ranford, mutta Tikkanen oli äänestyksessä toinen. Ensimmäinen suomalaisvoittaja odottaa vielä tänäkin päivänä itseään.
Tämä oli vain jatkoa sille, että Tikkanen oli sijoittunut runkosarjan jälkeen Frank J. Selke Trophy -äänestyksessä kolmanneksi. Kyseinen palkinto jaetaan parhaalle puolustavalle hyökkääjälle.
Ykköstähtenä ykköstähden paikalla
Mestaruuskauden jälkeisenä syksynä Tikkanen sementoi paikkansa vuoden 1990 kokonaisvaltaisesti kovimpana suomalaiskiekkoilijana.
Tikkanen kannatteli Edmontonia parhaansa mukaan, kun ykköstähti ja kapteeni Mark Messier oli osan otteluista sivussa polvivamman vuoksi. Hän oli syyskaudella joukkueen toiseksi paras maalintekijä ja paras pistemies. 37 ottelussa syntyivät tehot 15+16, ja Craig Simpson teki vain yhden maalin enemmän.
Suomalaispelaajista Tikkanen oli syksyn selkeä ykkönen sekä maali- että pistepörssissä.
Vaan missä oli Jari Kurri?
Hän jätti kesän mestaruusjuhlien jälkeen Edmontonin pölyt taakseen ja pelasi erinäisten syiden vuoksi kauden 1990–1991 Italiassa.