Kommentti Guggenheim-käsittelystä: Olinko sirkuksessa, päiväkodissa vai valtuustossa?

Istuin ensimmäistä kertaa seuraamassa Helsingin valtuuston kokousta, mikä on sinällään ihme, kun olen ollut töissä Maikkarin uutisissa jo 17 vuotta. Oli mielenkiintoista, nähdä miten valtuustossa toimitaan. Ei siellä kiinnostuneina kuunnella puheenvuoroja, lähes kaikki tekevät omia juttujaan, lukevat lehtiä, ottavat selfie-kuvia ja poistuvat paikalta käytävälle rupattelemaan. Huutelevat omia kommenttejaan, ja puheenjohtaja paukuttaa nuijaansa. Ihan kuin olisi ollut lastentarhassa tai teatterissa. Tosin sillä erotuksella, että käsikirjoitus oli puuduttava ja ennakoitava.

Hyvin monet valtuutetut jupisivat siitä, että on tämä maailma mennyt kummalliseksi. Jokin asia nousee niin kuumaksi perunaksi, että tärkeämmät asiat hoidetaan olkaa kohauttamatta, minkäänlaisia keskusteluja järjestämättä. Miljoonia paukkuu sinne tänne, mutta Guggenheimin rahoista jaksetaan vääntää. Ennen lähes kuuden tunnin Guggis-väittelyä käsiteltiin puolessa tunnissa koko Helsingin kaupungin talousarvio vuodelle 2017 ja siinä sivussa hankittiin raitiovaunuja 60 miljoonalla eurolla.

Enemmän kuin raha, käytävillä tuoksui valtataistelu. Mikä ryhmä hajoaa, mikä puolue kannattaa tai vastustaa, kuka ei suvaitse tulla edes paikalle. Tai kuka taas laittaa homekoulut ja asunnottomat vastaan kulttuurihankkeet. Tuntui kuin valtuusto olisi Guggenheimissa jakautunut yhtä rajusti kuin Yhdysvallat presidentinvaaleissa.

Nyt ei sitten muuta kuin käsi kädessä kohti uutta haastetta. Mitä keksitään Guggenheimin tilalle? Parkkipaikka on monen silmään jo kovin tuttu, toisille taas katastrofi paraatipaikalla.

Mutta ihanaa kun tunteet ovat pinnassa. Meitä suomalaisia on niin haukuttu kylmiksi ja suppusuiksi. Guggenheim on ainakin herättänyt ajattelemaan, väittelemään ja tuntemaan. Niinhän se hyvä taidekin tekee.