Eput-dokumenttielokuva on näkemisen arvoinen, vaikka yhtye ei olisikaan tärkeä tai tuttu.
'Mua puri baarikärpänen, mut' miksi suremaan
Jo kauan sitten lääkkeen löysin siihen puremaan
Alla konjamiinipullon onnellisten tähtien
On hyvä olo ollut mulla siitä lähtien'
Soiko Baarikärpänen nyt päässäsi? Hyvä.
Niin. Vuonna 1988 lauloin antaumuksella kavereiden kanssa hauskasti tuota Eppu Normaalin hittiä. Hauskan laulutuokiosta teki se seikka, että minä ja kaverini olimme seitsemänvuotiaita.
Olin kuullut kappaleen luultavasti Hittimittarissa tai Levyraadissa. Hihityttihän se. Tietysti. Lapset ovat lapsia.
Nyt, 28 vuotta myöhemmin, osaan tuon laulun sanat edelleen ulkoa vaikka en haluaisi. Syytän Eppu Normaalia.
Syytän Eppu Normaalia kuitenkin myös siitä, että se on osittain vastuussa duurimelankoliaa suosivaksi kehittyneestä musiikkimaustani.
Ja osittain myös laulutekstien tärkeyden muistamisesta. Martti Syrjä on nimittäin runoilijaäitinsä Kirsi Kunnaksen tavoin taitava kirjoittaja. Syrjän käyttämät riimit ja taitava sanoilla leikittely on kiehtonut jo lapsena.


