Kolumni: Tupo kuoli – mihin tarvitaan jatkossa EK:ta tai SAK:ta?

Alahuhdan ilmoitus ei ollut yllätys, vaikka työnantajien keskusjärjestö on uhonnut tupo-järjestelmän kaatamisella usein ennenkin. Uhittelu on ollut sitä luokkaa, että se on tuonut mieleen sadun paimenpojasta ja susista: patruunoiden touhuaminen on herättänyt viime vuosina lähinnä säälittävää hymyilyä.

Nyt vuorineuvosten aikeet on syytä ottaa tosissaan, sillä EK kirjasi tupo-kiellon sääntöihinsä. Ensi huhtikuun jälkeen tupoista ei neuvotella. Piste.

Etelärannasta vakuutetaan, että päätös ei ole sidottu ajankohtaiseen työmarkkinatilanteeseen. Hanketta on suunniteltu vuosia. Ajankohta ratkesi kesällä, kun tehtiin päätös edustajiston syyskokouksen päivämäärästä.

Silloin ei vielä tiedetty esimerkiksi Postin lakkotilanteesta.

Nyt menee siis hautaan viime maaliskuussa 47 vuotta täyttänyt kolmikantajärjestelmä. Tupo alkoi syntyä, kun pääministeri  Rafael Paasio (sd.) pyysi 1967 valtakunnansovittelija Keijo Liinamaata tekaisemaan isänmaalle ensimmäisen kolmikantasopimuksen.

Liinamaa I:n allekirjoittivat 27. 3. 1968 EK:n edeltäjän STK:n toimitusjohtaja Päiviö Hetemäki (kok.) ja SAK:n puheenjohtaja Niilo Hämäläinen (sd.).

Siitä asti tupoja on rustattu tasaiseen tahtiin, välillä paremmassa sovussa, välillä huonommassa.

Tv-katsojat ovat ihmetelleet pitkiä neuvottelukierroksia, kun keskusjärjestöjohtajat ovat valvoneet öitä ja hipsineet Eteläranta Kympin neuvottelutiloihin silmäpussit polvissa valuen.

EK:n haikailemia liittokohtaisiakin on kokeiltu. Surkein esimerkki niistä on vuoden 2007 kierros, kun julkisen sektorin Sari Sairaanhoitaja (Tehy) pääsi kokoomuksen ja Jyrki Kataisen erityisellä tuella avaamaan palkkakilpailun. Lopputuloksena oli Suomen menetetty kansainvälinen kilpailukyky, mitä maksetaan nykyisellä suurtyöttömyydellä.

EK:n nykyinen toimitusjohtaja Jyri Häkämies (kok.) varmisteli muuten tuolloin Tehyn palkankorotuksia kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta - mitä historian ironiaa!

Mutta jos Etelärannan herrojen päätös pitää, se on historiallinen.

Se herättää myös paljon kysymyksiä.

Ensimmäinen on se, mihin nykyisen kokoisia keskusjärjestöjä ylipäätään tarvitaan, jos tulopoliittisista kokonaisratkaisuista ei enää neuvotella?

Jos EK on looginen, seuraava päätös on kai se, että se lakkauttaa seuraavaksi itsensä ja jättää neuvottelut ja päsmäröinnin oikeasti liittojensa varaan, esimerkiksi Teknologiateollisuudelle, Paltalle, Kemianteollisuudelle, Metsäteollisuudelle jne.

Jos EK ei neuvottele kokonaisratkaisuista, mihin tarvitaan palkansaajien keskusjärjestöjä? Kenen kanssa SAK tai STTK neuvottelee, ellei EK:n kanssa?

Kaiken lisäksi SAK ja STTK suunnittelevat parhaillaan uutta suurkeskusjärjestöä. Seuraava suunnittelukokous on ensi maanantaina. Mistä uudelle suurkeskusjärjestölle neuvottelukumppani?

Entäpä kolmikanta? Kenen kanssa valtio keskustelee esimerkiksi verokysymyksistä? Pääsikö kokoomus nyt sanomaan hyvästit korporatismille, joka on ulottanut lonkeronsa liian pitkälle valtion päätöskoneiston sisään?

Mutta tosiasia lienee se, että keskusjärjestöille jää jatkossakin yllin kyllin tekemistä. On yhteistä edunvalvontaa EU:ssa ja Brysselissä, eläkkeistä täytyy sopia, työelämää pitää kehittää ja suhdanteita valvoa, tilastoja tehdä ja sosiaalikysymyksiä seurata jne. Kampaviinereitä kuluu neuvotteluissa jatkossakin.

EK:ssa mallia on haettu Ruotsista. EK:n sisarjärjestö Svenskt Näringsliv tekee kaikkea yllämainittua - mutta koordinoi ennen muuta työmarkkinaneuvotteluiden palkkakattoa. Sitä roolia EK:kin tavoittelee.

Tämän sopan keskellä pitäisi saada yhteiskuntasopimus valmiiksi ja neuvotella paikallisen sopimisen kiistakohdat. Entisinä tupo-aikoina olisi voinut sanoa, että siinä tupakkaa kuluu ennen kuin maalissa ollaan.

SAK on ilmoittanut, että nollatarjous ja siirtyminen palkoissa Ruotsin vientivetoiseen malliin on voimassa vain nyt ja tämän kerran. Jos sopimusta ei synny, vuoden kuluttua liittokohtaisissa on toinen meininki.

Mielenkiintoista nähdä, aikooko työantajapuoli seuraavaksi heittää kaivoon myös tammikuun kihlauksen vuodelta 1940 ja siirtää sopimisen suoraan työpaikoille.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.