Autotoimittajan ammatissa autoihin suhtautuu lähtökohtaisesti objektiivisesti. Ennen koeajoa auton tietoja tarkastellaan valmistajan ilmoittamien lukujen perusteella, ja mahdollisesti muiden tekemien mittausten avulla. Kulkine tulee myös asemoida mielessään oikeaan segmenttiin ja miettiä, mitkä mallit ovat sen kilpailijoita.
Liikkeelle lähdettäessä huomio kiinnittyy esimerkiksi rengasääniin, ohjaustuntumaan ja hallintalaitteiden sijoitteluun. Nämä ovat merkittäviä tekijöitä etenkin ensimmäisiä kertoja uudella autolla ajaessa. Ajan myötä nappien paikkoihin ja järjestelmien toimintalogiikkaan tottuu, jolloin ne alkavat tuntua normaaleilta. Tässä työssä tulee enää harvoin kovin suuria yllätyksiä vastaan, joten autoihin tottuminen käy melko nopeasti.
Fakta kuitenkin on, että pelkkien ominaisuuksiin tuijottamisen lisäksi autoihin liittyy paljon tunteita. Jokaisella merkillä on omat kannattajansa, kun toiset taas ovat vannoutuneita tietyn merkin mollaajia. Tämä on selvä merkki tunteiden heräämisestä ja vaikutuksesta merkkiä kohtaan.
Hiljattain Teknavilla ajossa ollut Alfa Romeo Giulietta Quadrifoglio Verde lukeutuu Suomessa suhteellisen harvinaisten autojen luokkaan. Sadan auton kieppeillä pyörineellä vuosimyynnillä Giuliettaa ei tule joka kadunkulmassa vastaan, minkä myötä malli tarjoaa markkinajohtajiin verrattuna tietynlaista eksklusiivisuutta. Tässä tapauksessa kyse ei ole auton paremmuudesta, vaan sillä ajamisen herättämistä tuntemuksista.
Autotoimittajatkin ovat kaikesta huolimatta ihmisiä ja välillä tunteet ottavat vallan. Huomasin suhtautuvani Alfaan alusta lähtien positiivisemmin kuin keskimäärin. Tämän kokoluokan persoonallinen vaihtoehto on aina mukava kokemus, mutta tässä tapauksessa suhtautumiseen vaikutti eniten isältäni kuulemat tarinat hänen nuoruuteen sijoittuneista seikkailuista Alfan ratissa. Nämä tarinat muistuttavat siitä, että Alfan neliapila oli jotain erilaista jo vuosikymmeniä sitten.
Aivan uuden hymyn sain huulilleni eräänä aamuna matkalla toimistolle. Niinkin yksinkertainen asia kuin vastaantulevan Alfa-kuskin tervehdys piristi tasaisen harmaata syysaamua. Se sai minut oivaltamaan uudella tavalla, mistä alfailussa on kysymys. Tämän merkin auton hankkiessaan saa kaupan päälle jäsenyyden nykypäivänä poikkeukselliseen autoiluyhteisöön. Se ei välttämättä tarkoita muuta kuin vastaan tulevien Alfa-kuskien morjenstamista, mutta parhaimmillaan se piristää ratkaisevasti päivää.