Mainos

Kokoomus alentaisi veroja tuntuvasti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – Orpo: Kokoomus ei harrasta veropopulismia

Kokoomus haluaa laittaa ensi vaalikauden alussa panokset veropolitiikassa ansiotuloverotuksen alentamiseen ja rahoittaa sen ensisijaisesti korottamalla ympäristö- ja kulutusveroja.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo STT:n haastattelussa, että verotuksen muiden suurten rakenteellisten uudistusten valmistelu pitää aloittaa, mutta etusijalla vaalikauden alussa on ansiotuloverotuksen alentaminen. Ansiotuloverotuksen alentaminen on kokoomuksen kestoaihe, mutta tällä kertaa tavoiteltavien alennusten tarkkaan kokoluokkaan Orpo ei ota vielä kantaa.

– Haluamme hallitusohjelmavaiheessa laittaa kaikki paukut työn verotuksen alentamiseen ja sen korvaamiseen niin pitkälle kuin mahdollista ympäristö- ja haittaveroja korottamalla, Orpo sanoo.

Tiukan taloudenpidon nimiin muuten vannovasta kokoomuksesta on vaalikauden mittaan sinkoillut avauksia muutoksista verotukseen. Monilla muutoksista on satojen miljoonien hintalaput.

Orpo kiistää, että kokoomus harrastaisi veropopulismia. Hänen mukaansa verotuksen isojen uudistusten valmistelussa pitää huolehtia veropolitiikan "vastuullisuudesta".

Kokoomuksesta on esitetty vaalikaudella varainsiirtoveron ja perintöveron korvaamista asteittain muilla veroilla.

– Tuosta vain niitä ei poisteta, kun ne ovat miljardiluokassa yhteensä, Orpo sanoo.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi varainsiirtoveron alentamiseksi asuntokaupassa puolue on ehdottanut luovutusvoiton osittaista verottamista.

– Haluan, että näitä selvitetään, Orpo sanoo.

Kokoomuksessa on nostettu esiin myös omistamisen ja yritysverotuksen uudistaminen. Orpo pitää uudistusta erittäin tärkeänä.

– Asia on erittäin iso. Sitä ei voida tehdä tuosta vain hallitusohjelmaneuvotteluissa ja tilanteessa, jossa veropohjaa pitää varjella, Orpo sanoo.

Säästöistä ja rakenneuudistuksista huolimatta kestävyysvaje on edelleen kymmenenmiljardia euroa tarkasteluvuodesta riippuen. Orpo haluaa jatkaa työverotuksen alentamista ensivaalikaudella joka tapauksessa.

Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoron mukaan suorin säästöin tai veronkorotuksin julkista taloutta tulisi vahvistaa vähintään kahdella miljardilla eurolla vuoteen 2023 mennessä. Orpo katsoo, että veroja ei tarvitse korottaa eikä leikkauksia tehdä, jos päätetään tarvittavista uudistuksista työllisyysasteen nostamiseksi 75 prosenttiin ensi vaalikaudella. Muuten leikkauksia ei voida sulkea pois.

Valtiovarainministeriön virkamiesarviossa ennustettiin, että työllisyysaste voi nousta 75 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. Se oli arviossa mukana rakennetoimissa.

Viime ajat hoitajamitoituksen ja gallup-alamäen takia ryöpytyksessä ollut kokoomus ei ole vielä julkaissut vero-ohjelmaansa. Orpon mukaan ohjelma on tulossa parin viikon sisällä.

Autoverotukseen 200 miljoonan euron alennus

Orpo haluaa pitää huolta verokertymästä siirtämällä verotuksen painopistettä ympäristö- ja kulutusverotukseen. Autoverotusta kokoomus alentaisi ensi vaalikaudella 200 miljoonalla eurolla vähäpäästöisiltä autoilta. Tällä kannustettaisiin uusien vähäpäästöisten autojen ostamiseen.

– Kun huolehdin veropohjasta, se tarkoittaa, että painopistettä siirretään vastaavasti ajoneuvoveron ja suurempipäästöisten autojen suuntaan, Orpo sanoo.

Orpon mukaan pienipäästöisten autojen kohdalla puhuttaisiin tuhansien eurojen hinnanalennuksesta. Hän arvioi, että kaikkein vähäpäästöisimmät autot vapautuisivat autoverosta. Orpon mukaan alennus pitää tehdä vaalikauden aikana suunnitelmallisesti, jottei aiheuteta ongelmia autokaupalle.

Suomalainen yhteistyömalli nousee arvoon

Ympäristö- ja ilmastotoimien ohella keskeinen kysymys ensi vaalikaudelle on Orpon mukaan suomalaisen hyvinvoinnin säilyttäminen julkiselle taloudelle vaikealla ensi vuosikymmenellä. Orpon mukaan seuraavan hallituksen pitää muun muassa uudistaa sosiaaliturvaa vastikkeellisuuteen perustuen.

Orpon mukaan kokoomuksen ja keskustan hallitusyhteistyö on saanut hyviä tuloksia aikaan ja ansaitsee "ehdottomasti" mahdollisuuden jatkaa.

– Kuitenkin vaalitulos ja ohjelma ratkaisevat. Pitää olla kykyä muodostaa erilaisia koalitioita Suomessa eikä syntyä Ruotsin mallia. Joskus tunsin mieltymystä blokkiajattelua kohtaan, mutta kun politiikassa puolueet ja mielipiteet eriytyvät, puhe kovenee ja kompromissikyky heikkenee, suomalainen yhteistyömalli nousee arvoon. Sitä pitää vaalia, Orpo sanoo.

Viime kuukausina julkisuudessa on riittänyt keskustelua puolueiden kannoista liittyen mahdolliseen hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa. Toissa vuonna kokoomus linjasi, ettei hallitusyhteistyön jatkaminen perussuomalaisten kanssa ollut mahdollista.

– Toki annan heille mahdollisuuden osoittaa yhteistyökykyään sekä vaaliohjelmissaan että tavassaan toimia. Minä en ole tähän mennessä huomannut sellaista muutosta, Orpo sanoo.

Orpon mukaan on ongelmallista ja vähän hassua, että häneltä kokoajan kysytään, onko hän valmis yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa.

– Minusta olisi syytä kysyä, ovatko perussuomalaiset valmiit yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa. He ovat kovin ehdottomia omissa kannoissaan. Yhteistyö vaatii kuitenkin sopimista ja kompromissientekokykyä.

"Joskus tulee Brysselissä käydessä mietittyä..." 

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, kehu toinen puoluejohtaja.
Pekka Haavisto. Pekka oli valmis kantamaan vastuuta, kun puolue oli hankalassa paikassa. Olen hänen kanssaan hyvin samaa mieltä ilmastonmuutoksen vastaisen työn tärkeydestä ja maahanmuuttoon liittyvistä juurisyistä. Koen myös vahvaa hengenheimolaisuutta Haaviston maltilliseen ja rakentavaan tyyliin.

Mikä on suurin tekemäsi virhe politiikassa?
– Yhtä isompaa virhettä en pysty määrittelemään, mutta kyllä tunnustan kuolevaisuuteni ja erehtyväisyyteni, ja minusta meidän pitää sallia se ihan jokaiselle.

Mistä olisit arjessasi valmis luopumaan ilmastonmuutoksen takia?
– Toivoisin, että ministerityössäni lentämistä edellyttäviä kokouksia ja palavereita pystyttäisiin enemmän korvaamaan etäneuvotteluilla. Sillä olisi oikeasti iso merkitys paitsi hiilijalanjälkeen, myös siirtymisessä moderniin työskentelyyn. Joskus tulee Brysselissä käydessä mietittyä, että kyllä tämänkin olisi voinut hoitaa tietokoneella Skypen välitykselle.

Oletko feministi?
– Tasa-arvo on niin itsestään selvää minulle, ettei minun erikseen tarvitse alleviivata tai sanoa olevani feministi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja