Kulmikkaat muodot takaavat tehokkaan tilankäytön - auto sopii hyvin isommankin porukan liikutteluun, kunhan matkat eivät ole pitkiä.
Tykkäsimme
- Sähkömoottorista
- Päästöttömyydestä
- Väljistä sisätiloista
Emme tykänneet
- Muotoilusta
- Toimintasäteestä
Ensivilkaisu ei herätä suuria tunteita Nissanin sähkötila-autoa kohtaan. Laatikkomainen ulkomuoto ei ole suunnittelun kukkanen ja kirkkaan sininen väri hyppii silmille. Autoa ei kannata kuitenkaan tuomita pelkän ulkonäön perusteella. Se nimittäin paketoi Nissan Leafista tutun palkitun tekniikan ja tila-auton käytettävyyden yksiin kuoriin. Autoa saa myös pakettiautoversiona, eli kyseessä on ensimmäinen Suomen markkinoilla oleva täyssähkö tila/pakettiauto.
Ulkoisesti sähköversion erottaa etusäleikön tilalla olevasta latausluukusta. Akut on sijoitettu auton pohjarakenteisiin, joten ne eivät vaikuta auton kuljetuskapasiteettiin. Matala painopiste on puolestaan vaikuttanut positiivisesti auton ajo-ominaisuuksiin.
Ajossa e-NV-200 on kuin mikä tahansa kompakti tila-auto, mutta äänetön ja vääntävä sähkömoottori tekee ajamisesta tavallista hauskempaa. Ja tietenkin tieto siitä, että autolla ajetaan luontoa säästäen. Sähkömoottorin suurin etu on ennen kaikkea kaasun välitön vaste. Auto liikkuu ketterän oloisesti vaikka sähkömoottorissa on tehoa vain 80 kilowattia. Huippunopeus on rajoitettu lukemaan 120 km/h, joten moottoritielläkään ei tarvitse jäädä muiden jalkoihin.
Suurin haaste sähköautossa on luonnollisesti vaatimaton toimintasäde. Tämän auton kohdalla se on valmistajan mukaan 170 kilometriä. Todellisuudessa toimintamatka on ilmoitettua pienempi. Kuinka paljon, se riippuu monesta eri asiasta. Pääsääntöisesti voisi sanoa, että yli 100 kilometrin päähän ei kannata lähteä, jos vastassa on moottoritieajoa. Kaupungissa ja hitaissa vauhdeissa etäisyys voi olla suurempikin. Oman haasteensa tekee myös pikalatausasemien rajallinen määrä. Käytännössä auto kannattaa ladata yön aikana omassa tallissa. Kotitalouspistokkeesta tyhjästä täyteen lataaminen kestää noin 8 tuntia.
Lyhyen toimintasäteen lisäksi kynnyskysymykseksi voi nousta auton korkea hinta. Tavallisella bensiinimoottorilla (110 hv) varustettu NV-200 tila-auto maksaa 30 266 euroa kun sähköversioista joutuu maksamaan halvimmillaan 38 646 euroa. Toisaalta käyttökustannuksissa pystyy vuosien mittaan säästämään pitkän pennin.
Pienistä haasteista huolimatta Nissanin sähköautossa voi olla potentiaalia suosituksi lyhyiden matkojen tavaran ja ihmisten kuljettimeksi. Siitä pitävät huolen sähköautoiluun ohjaava verotus ja jatkuva tarve kaupunkialueiden päästöjen pienentämiseen. Suomen kaupungeissa saa ajaa toistaiseksi vapaasti polttomoottoriautoilla, mutta tulevaisuudessa asiat voivat olla toisin. Jo nykyäänkin löytyy useita kaupunkeja, jossa saa kulkea ainoastaan sähköajoneuvoilla.
Nissan e-NV200 Evalia
Hinta alkaen 38 646 e
Moottori: Sähkömoottori (AC)
Teho 80 kW (109 hv)
Vääntö 254 Nm
0–100 km/h 14,0 s
Huippunopeus 120 km/h
CO2-päästöt 0 g/km
NEDC Toimintamatka 170 km
Mitat pituus 4 560 mm, leveys 1 755 mm, korkeus 1 858 mm, akseliväli 2 725 mm
Omamassa 1727 kg
Tavaratila 3100 l
Uusimmat
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – Jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
19:36
Armenialaisviranomaiset: Jo yli kolmannes Vuoristo-Karabahin asukkaista on paennut Armeniaan
-
19:24
Ruotsia riivaavaa rikollisuus on vaarassa levitä Norjaan – pahamaineinen Foxtrot hamuaa nyt öljymaan huumemarkkinoita
-
19:13
Nyt puhuu Ruotsin jättänyt kohuttu tähti – "Tärkeämpiä kuin mikään muu maailmassa"
-
19:12
Kouluväkivalta ei ole enää "happy slappingia" – raa'an väkivallan kuvaamiselle järjestetään jopa sessioita: "Osa saa niistä tyydytystä"
-
19:05
Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
-
19:02
Pelikiellon lusinut kohupelaaja Tarmo Reunanen yritti yllättävää temppua – katso
-
Lataa lisää