Uuden GLC:n saa aivan vuoden lopulla myös pistokkeesta ladattavana hybridiversiona. Se vetää pukumiehiä puoleensa.
Tykkäsimme
- pieni sähkölisä tiputtaa rajusti EU-kulutusta ja auton hintaa
- hybridiversiossa ajosta tulee tietoisesti taloudellisempaa
Emme tykänneet
- tosielämän kulutus lienee muuta kuin EU-arvot
- pienentyneestä tavaratilasta
Kun akut on ladattu pistokkeesta täyteen, liikkeelle lähdetään puhtaasti sähköllä. Mercedes ilmoittaa GLC 350 e:n sähköllä ajettavaksi matkaksi 34 kilometriä, mutta tällöin saa olla tarkkana kaasupolkimen kanssa.
Kuljettaja voi valita itse mieleisensä ajo-ohjelman. Hän voi pakottaa auton käyttämään pelkkää sähkömoottoria (E-Mode), eli autolla voi ajaa pelkästään sähköautoilla sallituilla tieosuuksilla. Tämä tulee yleistymään lähivuosina Euroopan isoissa keskustoissa. Kuljettaja voi antaa auton itse päättää bensa- ja sähkömoottorin yhteiskäytöstä (Hybrid). Hän voi käskeä auton lataamaan ajon aikana akkuja (Charge), jotta autolla pääsee pelkästään sähkömoodiin. Tai hän voi pakottaa voimalinjaston pitämään akun varauksen samana (E-save), jotta autolla voidaan ajaa myöhemmin pelkän sähkömoottorin voimalla.
Lyhyellä koeajolenkillä hommaa toimi käytännössä hyvin. Sähkömoottorin pieni teho riittää yllättävän hyvin liikuttamaan isoa autoa vaivattomasti kaupunki- ja jopa maantieosuuksilla ilman polttomoottorin apua.
Hybriditilassa auton voimalinja pelaa sinänsä hyvin, joskin 7-portainen automaattivaihteisto voisi toimia hieman sulavammin. Samoin auto rullaa todella helposti, eli moottorijarrutus on lähes olematonta. Itse tykkään etenkin kaupunkiliikenteessä siitä, että moottorijarrutusta on tehostettu. Näin on useimmissa sähköautoissa sekä myös esimerkiksi VW Passatin pistokehybridissä GTE:ssä. Ennakoivallla ajotavalla on helppo oppia ajamaan niin, ettei jarrupolkimeen tarvitse juuri koskea taajama-ajossa.
Koska hybridiversion ilmoitetut CO2-päästöt ovat vain 60 grammaa sekä verottaja että moni työnantaja palkitsee tästä. Miinuspuolella sähkövoimalinja nostaa GLC:n massaa parilla sadalla kilolla ja imaisee tavaratilasta tärkeitä litroja.
Kyseessä on siis kompromissi. Lisäksi olisi kiva päästä parin vuoden kuluttua katselemaan hybridiversioiden todellisia kulutuksia. Jotenkin voisi aavistella, ettei näitä autoja ladata niin usein pistokkeesta kuin olisi suotavaa – etenkin, jos kyseessä on yritysauto täydellä autoedulla.
MB GLC 350 e 4Matic
Hinta ei tiedossa
Moottori 1 991 cm3
Teho 155 kW (211 hv) / 5 500
Vääntö 350 Nm / 1 200–4 000
Sähkömoottori 7-portainen automaatti
Teho 85 kW (114 hv)
Vääntö 340 Nm
Yhteisteho 235 kW (320 hv)
Yhteisvääntö 560 Nm
Vaihteisto 7-portainen automaatti
0-100 km/h 5,9 s
Huippunopeus 235 km/h
EU-kulutus 2,6 l/100 km
CO2-päästöt 60 g/km
Akusto 8,7 kWh litium-ioni
Toimintamatka sähköllä 34 km
Mitat Pituus 4 656 mm, leveys 1 890 mm, korkeus 1 659 mm, akseliväli 2 873 mm
Omamassa 2 025 kg
Tavaratila 395–1 445 l
Lue laajempi koeajo uudesta GLC:stä: Koeajo: Mercedes GLC – täsmäisku välimaastoon
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää