GLK:n nimi vaihtui sukupolvenvaihdoksessa GLC:hen
Tykkäsimme
- elegantista kokonaisuudesta
- moottoreista
- kasvaneista tiloista
- hyvästä äänieristyksestä
Emme tykänneet
- hinta nousee kilpailijoiden yläpuolelle
- etäisestä ajotuntumasta
- hybridiversion pienentyneestä tavaratilasta
Vanha autoilijoiden viisaus kertoo: mitä enemmän miehelle tulee ikää, sen paremmalta Mercedes tuntuu. Varmasti näin, mutta omaksi puolustukseni haluan korostaa sitä, että Mercedeksen muotoilu ja mallisarjojen olemus on nuorentunut viime vuosina voimakkaasti.
Tämä korostuu etenkin GLC:n kohdalla. GLK oli vielä melkoinen laatikko, jolla tietenkin haluttiin korostaa yhtäläisyyksiä legendaariseen G-Mersuun ja oikeisiin maastureihin. Nyt muodissa ovat kuitenkin crossoverit, eikä maasturimaisuutta haluta enää korostaa.
GLC:n kohdalla homma toimii. Se näyttää sopusuhtaiselta, juuri sopivalta maasturin ja C-farmarin risteytykseltä – ikään kuin kaupunkien ja korven väliseen maastoon tehdyltä. Minun silmiini GLC näyttää selvästi paremmalta kuin kokoluokkaa pienempi GLA, jonka muotoihin en ole vieläkään tottunut. Ja katsokaa GLC:n perää… sen viistoissa muodoissa on jopa jotain samaa Porsche Macanin kanssa.
Ja vaikka GLC:n olemus on selvästi henkilöautomaisempi kuin GLK:n, on se tarpeen tullen ehta maasturi. GLC on aina nelivetoinen, ja jako on kiinteä 45/55. Liukkaalla kelillä etenemistä auttaa vielä 50 Nm lukitusvoiman tarjoava tasauspyörästön monilevykytkin.
Ja jos joku miettii vievänsä GLC:n todella hankalaan paikkaan, silloin kannattaa miettiä ilmajousin varustettua off road -pakettia. Se korottaa maavaran 18,1 sentistä 22,7 senttiin. Myös lähestymis-, ylitys- ja jättökulmat kasvavat – ensimainittu peräti 21,7 asteesta 30,8 asteeseen.
