Nätti, joo. Viettelevä, no joo. Katseita kääntävä, kyllä. Kiehtova vaihtoehto, ehdottomasti. Alfan maailmankartalle palauttava, se jää nähtäväksi.
Tykkäsimme
ulkonäöstä ja urheiluhenkisestä matkustamosta
takavedosta ja ajettavuudesta
upeasta moottorista
herättää tunteita ja kääntää päitä
yllättävän hyvistä tiloista
Emme tykänneet
laatuvaikutelma ei pärjää saksalaisille
ulkonäössä saisi olla enemmän Alfaa
äänimaailma normaaliajossa hieman laimea
Suomeen syksyllä 2016 Hinta-arvio noin 114 900 €
Ainakin alfistit ovat odottaneet tätä hetkeä kuin kuuta nousevaa. 156 oli Alfa Romeo, joka palautti monen uskon italialaismerkkiin. Sitten tuli vähemmän hyvä 159. Ihan nätti auto, mutta sen tekniikka alkoi jäädä kehityksen jalkoihin. Italiassa taidettiin tietää tämä itsekin, ja siksi sen seuraajaa eli Giuliaa on leivottu nyt huolella: 159 poistui myynnistä kuitenkin jo nelisen vuotta sitten.
Aloitetaan muotoilusta; se on pakkopullaa, kun puhutaan italialaisesta autosta. Giulia on nätti. Ajoin taannoin Sveitsissä BMW:n upeaa M2:ta, ja se herätti todella monessa ihmisessä kiinnostusta ja positiivisia reaktioita. Alfa keräsi vielä huomattavasti enemmän spontaaneja peukkuja niin kanssa-autoilijoilta kuin jalankulkijoiltakin. Aika moni tuli myös spontaanisti juttelemaan, aina kun seisotin autoa parkissa.
Muotoilua on siis pakko pitää onnistuneena – vaikkakin siinä on nähtävissä piirteitä sekä BMW:stä että Lexuksesta. Fysiikan lait ovat kuitenkin sellaiset, että takavetoisen auton keulan kuuluu olla kiilamainen ja perän pitää uhkua voimaa. Lyhyt etuylitys on selviö. Tuttu kolmiokiila maskissa sekä viirumaiset ajovalot riittävät kuitenkin luomaan Giulialle Alfa-ilmeen. Auton kylki on onnistuneesti samaan aikaan sekä rauhallinen että veistoksellinen – siitä ei löydy kummallisia koverruksia tai outoja leikkauksia. Ja peppu on söpö. Kokonaisuus on tasapainoinen.
Lehdistön testiautona oli yllättäen Giulian tehoversio eli Quadrifoglio, jonka sydän on 2,9-litrainen tuplaturboveekuutonen. Koneessa on paljon Ferraria – kyseessä on tavallaan Ferrari 488:n pätkäisty V8. Moottorin kaikki teho eli 510 heppaa (!) välitetään oikeaoppisesti takapyörille.
Giulian alusta ja kori ovat kaikki uutta tuotantoa, ja kaikesta tuntee, että tähän autoon panostettu. Monen harmittavan sinne päin tuotteen jälkeen italialaiset haluavat osua tällä kertaa maaliin. Se tarkoittaa, että Giulian on pärjättävä kovia saksalaisia vastaan. Ja siinä kisassa mitään ei saa ilmaiseksi – ei edes Alfa.
Astuminen Giulian sisälle jatkaa ulkokuoresta alkanutta tunnetta. Kojelauta on moderni, joskin mittaristo on yllättävän pelkistetty. Toisaalta klassinen näkymä on aina muotia. Keskikonsolin jatkeena löytyy kojelaudasta iso näyttö, ja se on sijoitettu erinomaisesti. Näyttöä suojaa jopa pieni lippa, joten auringon häikäisyt pysyvät minimissä. Erinomaista. Kojelauta on myös sopivan selkeä, nappuloita on vain muutama eli ne oleelliset. Kaikki toissijaiset toiminnot hoituvat näytön ja kiertokytkimen avulla. Näytön grafiikka on moderni sekin. Bella. Ohjaamo on kaikkiaan modernin ja aistikkaan oloinen. Laatuvaikutelma on hyvä, joskin saksalaiseen premium-tasoon ei aivan ylletä.
Takapenkille istuminen tarjoaa puolestaan mukavan yllätyksen, tilaa on hyvin aikuisillekin – tai ainakin kahdelle aikuiselle. Jalka- ja polvitilaa on hyvin, kiitos pitkähkön akselivälin. Keskitunneli on tosin sen verran kookas, että se verottaa reippaasti matkustusmukavuutta keskipaikalla. Tavaratila on myös hyvän kokoinen, sen vetoisuus on 480 litraa. Takapenkki kaatuu vielä kolmessa osassa, joten muunneltavuus on niin hyvässä jamassa kuin se sedanissa on mahdollista olla.
Auto käynnistyy punaisesta starttinapista Ferrarin tapaan. Keskikonsolista löytyy Alfan tuttu DNA-kytkin, jonka kautta voidaan valita haluttu ajo-ohjelma. Neliapilassa on lisäksi vielä auton raikuliluonteen vapauttava race-nappi.
Aktiivijousitus toimii upeasti. Kyyti on perusasetuksella jämäkkää, alusta ei missään nimessä ole vielä häiritsevän kova. Ohjauksessa ja älykkäässä ajonvakautuksessa on hyödynnetty Ferrarilta ammennettua tietotaitoa. Alusta toimii hyvin myös huonolla ajoalustalla.
Kaasun runttaaminen pohjaan herättää Giulian. Tehtaan mukaan satasen vauhtiin päästään 3,9 sekunnissa, eli ollaan varsin suorituskykyisten autojen luokassa. Ja jos huippunopeudella on jolle kulle merkitystä, kolmosella alkavalla luvulla kyykytetään saksalaisia.
Koneessa on hieno soundi – mutta vain Race-asetuksella. Kone kiertää myös hienosti riittävän ylös. Vaparin tunnelmaan ei toki päästä, mutta tämä on hyväksyttävä. Me elämme turbojen aikakautta.
Kiihdytettäessä auton sisuksista purkautuu hienoa sinfoniaa. Koeajoautossa oli vielä erittäin hyvin auton luonteeseen istuva käsivaihteisto. 8-portainen automaatti tosin lienee se järkivalinta, sen verran helpompaa se arkiajoista tekee.
Normaalisäädöillä kone kuulostaa sitten turhankin laimealta. Tämä on nykypäivää. Samasta autosta pitää löytyä monta luonnetta, italialaisuus ei saa kuplia Giuliassakaan valtoimenaan.
Ohjaus miellyttää, ja takavetoisen auton ohjastamisessa on aina oma hauskuutensa. Giulia on kuin tiukasti istuva puku: tyylikäs italialaiseen henkeen.
Ferrari-henkinen moottori auttaa tietysti sytyttämään rakkauden Giuliaan, mutta varsinainen menestys ratkotaan perusmoottoreiden avulla. Tarjolla on 2,2-litrainen diesel kahtena tehoversiona sekä kaksilitrainen bensaturbo. Niistä lisää myöhemmin.
Giulia on Neliapilana lupauksia herättävä tuote. Siinä on paljon – niin paljon hyvää, että pienet kauneusvirheet on helppo antaa anteeksi. Ja eihän kukaan meistä ole täydellinen. Pienet omituisuudet ja puutteet ovat vain osa persoonaa – vikoja ne eivät ole.
Galleria
Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Moottori 2 891 cm3, V6-tuplaturbo Teho 375 kW (510 hv) / 6 500 r/min Vääntö 600 Nm / 2 500-5 500 r/min 0-100 km/h 3,9 s. Huippunopeus 307 km/h EU-kulutus 8,5 l/100 km CO2-päästöt 198 g/km Mitat Pituus 4 639 mm, leveys 1 873 mm, korkeus 1 426 mm, akseliväli 2 820 mm Tyhjäpaino 1 580 kg Tavaratila 480 l
