Nätti, joo. Viettelevä, no joo. Katseita kääntävä, kyllä. Kiehtova vaihtoehto, ehdottomasti. Alfan maailmankartalle palauttava, se jää nähtäväksi.
Tykkäsimme
- ulkonäöstä ja urheiluhenkisestä matkustamosta
- takavedosta ja ajettavuudesta
- upeasta moottorista
- herättää tunteita ja kääntää päitä
- yllättävän hyvistä tiloista
Emme tykänneet
- laatuvaikutelma ei pärjää saksalaisille
- ulkonäössä saisi olla enemmän Alfaa
- äänimaailma normaaliajossa hieman laimea
Suomeen syksyllä 2016
Hinta-arvio noin 114 900 €
Ainakin alfistit ovat odottaneet tätä hetkeä kuin kuuta nousevaa. 156 oli Alfa Romeo, joka palautti monen uskon italialaismerkkiin. Sitten tuli vähemmän hyvä 159. Ihan nätti auto, mutta sen tekniikka alkoi jäädä kehityksen jalkoihin. Italiassa taidettiin tietää tämä itsekin, ja siksi sen seuraajaa eli Giuliaa on leivottu nyt huolella: 159 poistui myynnistä kuitenkin jo nelisen vuotta sitten.
Aloitetaan muotoilusta; se on pakkopullaa, kun puhutaan italialaisesta autosta. Giulia on nätti. Ajoin taannoin Sveitsissä BMW:n upeaa M2:ta, ja se herätti todella monessa ihmisessä kiinnostusta ja positiivisia reaktioita. Alfa keräsi vielä huomattavasti enemmän spontaaneja peukkuja niin kanssa-autoilijoilta kuin jalankulkijoiltakin. Aika moni tuli myös spontaanisti juttelemaan, aina kun seisotin autoa parkissa.
Muotoilua on siis pakko pitää onnistuneena – vaikkakin siinä on nähtävissä piirteitä sekä BMW:stä että Lexuksesta. Fysiikan lait ovat kuitenkin sellaiset, että takavetoisen auton keulan kuuluu olla kiilamainen ja perän pitää uhkua voimaa. Lyhyt etuylitys on selviö. Tuttu kolmiokiila maskissa sekä viirumaiset ajovalot riittävät kuitenkin luomaan Giulialle Alfa-ilmeen. Auton kylki on onnistuneesti samaan aikaan sekä rauhallinen että veistoksellinen – siitä ei löydy kummallisia koverruksia tai outoja leikkauksia. Ja peppu on söpö. Kokonaisuus on tasapainoinen.
