Kirjasto jakoi lapsille ilmaisia sarjakuvia – sisältö olikin K18: "Tämä oli virhe"
Farmingdalen kirjasto jakoi lapsille ilmaisia sarjakuvia, joita ei todellakaan ollut tarkoitettu lapsille.
Amerikkalaiskirjasto möhläsi yrittäessään tehdä hyvää. Long Islandilla toimiva Farmingdalen kirjasto jakoi lapsille ilmaisia sarjakuvia, joissa olikin aikuisille tarkoitettuja teemoja, kertoo ABC7.
"Tämä oli virhe"
Kirjasto vietti maksuttomille sarjakuville omistettua päivää jakamalla kirjoja sekä aikuisille, nuorille että lapsille. Lapsille jaettavaksi oli kuitenkin valikoitunut teos, jossa ihmiset esimerkiksi harrastavat seksiä monenlaisissa asennoissa. Eräällä sivulla nainen käyttää seksivälineitä.
Kirjan kannessa on skeittaavan tytön kuva. Kansi ei millään tapa kerro tai varoita sisällöstä.
– Olen iloinen, että eräs vanhempi toi tämän tietoomme. Tämä oli virhe, joka lipsahti läpi sormiemme, kertoo kirjaston johtaja Debbie Podolski.
Tarina levisi sosiaaliseen mediaan. "Olen varma, ettei meidän kirjastomme tekisi samaa virhettä" Jimmy vakuuttelee nauruemojien kera. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Kyseessä väärinkäsitys
Kirjan on julkaissut "radikaali indie-kustantamo" Silver Sprocket, joka pahoitteli tapausta Twitterissä.
– Voi hitto! Selventääksemme asiaa, emme yritä huijata ketään ajattelemaan, että tämä on lastenkirja. Diamond hyväksyi sarjakuvan aikuisille tarkoitettuna, mistä ilmoitettiin punaisella logolla kannessa. Ilmeisesti väriarvostelusysteemistä ei kerrottu tarpeeksi hyvin, Silver Sprocket pahoittelee.
Katso myös: Sarjakuvataiteilija teki sympaattisen yllätyskosinnan sanomalehden sivulla ! Juttu jatkuu videon alla.
Kustantaja myös vakuuttaa, että teoksessa on paljon muutakin sisältöä kuin kuin medioissa on kerrottu.
Päättivät lakata osallistumasta sarjispäivään
Kyseistä päivää sponsoroi Diamond Comic Distributors, joka oli myös lahjoittanut kyseiset kirjat jaettaviksi. Tapauksen myötä sarjakuvapäivän materiaaleista poistettiin kaksi muutakin heidän lahjoittamaansa sarjakuvakirjaa.
Kirjaston mukaan ilmaisten sarjakuvien jakelua on järjestetty jo kuuden vuoden ajan, eikä mitään vastaavaa ole koskaan tapahtunut.
Diamond Comic Distributorsin edustaja kertoi, että päivän ohjeistukset käydään uudelleen läpi tapauksen vuoksi. Se ei kuitenkaan Farmingdalen kirjastoa ilahduta, sillä he ovat ilmoittaneet, etteivät enää osallistu sarjakuvapäivään.
Lähteet: Abc7ny.com, Twitter.com/ssbcpunk
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää