Kirja-arvio: Tiedustelun näkymätön historia

Mikko Porvali käy parin sadan sivun verran läpi tiedustelun historiaa antiikin ajoista lähes nykypäivään. Vakoilu ja tiedustelu ovat olleet aina vallanpitäjillä keskiössä, sillä niiden tarkoituksena on ollut yleensä pönkittää kulloisenkin johtajan valta-asemaa tai mahdollistaa hyökkäyssodat.

Porvali painottaa, että kukkulan taakse katseleminen ei vielä ole tiedustelua, vaikka näin hankitusta tiedosta kerrottaisiin muille. Oleellista on, että eri tavoin saatu tiedustelutieto käsitellään ja sillä on yhteys päätöksentekoon.

Kirja kulkee kronologisesti ja kertoo muun muassa muinaisesta Egyptistä. Egyptistä on jäänyt nykyihmisille papyruskirjoituksia, joista selviää kuinka egyptiläiset ovat keränneet faaraolle tietoa lähimaista haastattelemalla näistä maista saapuneista matkustajia.

Antiikin Ilia ja Odysseija -runoeepos kertoo lukuisia vakoilutarinoita, samoin Raamattu. Raamatussa puhutaan tiedustelijoista ja vakoojista kymmenissä eri kohdissa. Kuuluisin tiedustelija (tai maaliinosoittaja) on tietenkin Juudas, joka kavalsi suudelmallaan Jeesuksen.

Jumala määräsi Moosesta vakoilemaan

Vaikka Mooses ei historioitsijoiden mukaan ollut historiallinen henkilö, on häneen liitetyt tarinat varsinaista vakoilun varhaishistoriaa. Neljännessä Mooseksen kirjassa Jumala käski autiomaassa kansansa kanssa olleen Mooseksen lähettää vakoojia tutkimaan "luvattua maata" eli Egyptistä paenneiden israelilaisten tulevia asuinsijoja.

Niinpä 12 vakoojaa lähti tutustumaan tuleviin asuinsijoihin. Tultuaan matkoiltaan vakoojat olivat hyvin vaikuttuneita näkemästään. Vakoojat muun muassa esittivät viiniköynnöksen oksaa, joka oli niin suuri ja painava, että sitä kantamaan tarvittiin kaksi miestä. Tämä symboli toistuu taajaan taiteessa ja tällaisen kuvan tai piirroksen nähdessä kannattaa siis muistaa, että kyseessä on todellakin vakoilua ylistävä symboli.

Rooman valtakunnan laajeneminen perustui lukuisten epäonnistumisten ja tappioiden jälkeen paljolti tiedusteluun. Kirjassa käydään oppikirjanomaisesti läpi epäonnistumiset, joiden seurauksena roomalaiset oppivat lähettämään etulinjaan tiedustelupartioita. Myöhemmin tiedustelua helpotti hyvä tieverkko ja henkilösuhteet.

Keskiajalla katolinen kirkko hallitsi tietoa

Keskiajalla tiedustelun ja tiedonhallinnan maailmanmahti oli katolinen kirkko. Kun kirjoitustaito keskiajalla taantui, kirkossa se kuitenkin säilyi ja tämä mahdollisti muun muassa tiedustelutiedon ja ylipäätään tiedon säilyttämisen ja siirtämisen kirkon sisällä. Lisäksi tietomonopolia pönkitti tutkintakoneisto eli inkvisitio.

Porvali kertoo, että keskiajalla katolisella kirkolla oli monopoli tarinoihin ja tämä oli merkittävä seikka, jolla valta pysyi (katolisella) kirkolla. Esimerkiksi pyhimystarinat olivat merkittäviä lukutaidottomille eurooppalaisille.

Tarinoiden merkityksestä kertoo pyhiinvaelluskaupunki Santiago de Compostelan synty Espanjassa. Kirkko lanseerasi täysin päättömän tarinan, jonka mukaan apostoli Jaakob vanhemman päätön ruumis oli purjehtinut Pyhältä maalta Galiciaan kivisellä veneellä läpi Gibraltarin salmen merivirtoja vastaan. Tarinan idea oli ajaa maurit pois koko Iberian niemimaalta.

Salakirjoitus mullistaa vakoilutoiminnan

Vuosisatojen varrella tiedustelutoiminta kehittyi muun muassa salakirjoituksen ja tiedon peittämisen myötä. Kuka pystyi lukemaan toisille tarkoitettuja salattuja viestejä, sai yleensä pätevää tiedustelutietoa. Postilaitosten hallinnasta tuli myöhemmin merkittävä tekijä tiedon saannissa. Posteihin perustettiin "mustia huoneita", joissa kirjeitä avattiin ja luettiin.

Kirjassa kuvataan mielenkiintoisesti, kuinka Yhdysvaltain tiedustelujärjestelmä syntyi eräänlaisessa avoimuuden hengessä. Yhdysvalloissa vakoiluperinnettä on kunnioitettu ja vaalittu, ei häpeilty ja hyssytelty, kuten Euroopassa on ollut tapana. Tämä sama ajattelu on nähtävissä Yhdysvalloissa vielä tänäkin päivänä.

Nykymaailmassa tiedustelu on entisaikoja jäsennellympää. Sotilasasiamiehiä on käytetty enenevässä määrin 1800-luvulta lähtien. Poliisitoiminnassa on ollut tiedustelutyyppistä toimintaa niin ikään vuosisatoja.

Rikospoliisin esi-isänä petosmies

Kun Pariisiin perustettiin 1812 Ranskan ensimmäinen rikospoliisi, ensimmäiseksi johtajaksi palkattiin entinen sotilaskarkuri ja petosmies, jonka tehtävänä oli tunnistaa tapaamiaan rikollisia.

Rikospoliisitoiminnasta alkoi sittemmin kansainvälinen tietojenvaihto ja lopulta erilaisten kokousten pitäminen muun muassa terrorismin hillitsemiseksi. Maailman ensimmäinen terrorisminvastainen kokous pidettiin jo 1800-luvun lopulla.

Erilaisia valtiollisia tiedustelupalveluja alettiin perustaa 1800-luvun loppupuolella. Porvalin mukaan Euroopan valtioista erityisesti Britannialla on merkittävän tehokas tiedustelukoneisto, mutta "vielä selvemmin se erottuu muista tiedustelupalveluista laadukkaan brändinsä vuoksi".

Ensimmäinen maailmansota mullisti tiedustelun. Sota alkoi tunnetusti Itävallan arkkiherttuan Frans Ferdinandin murhalla. Murhan taustalla oli Musta käsi -järjestö, jota johti Serbian armeijan tiedustelupäällikkö Dragutin Dimitrijevic. Suursota osoitti erityisesti signaalitiedustelun ja lentotiedustelun merkityksen.

Toisessa maailmansodassa vakoilun ja tiedustelun hyödyntäminen lisääntyi jälleen. Kirjassa onkin useita huimia tarinoita erilaisista vakoiluoperaatioista ja myös harhautuksista, joilla hämättiin vihollista.

Tiedustelumaailmasta kiinnostuneille tämä kirja on erinomaisen kompakti opas vakoilun historiaan. Kirjassa myös kumotaan monia myyttejä, joita aiheeseen liittyy. Parhainta aineistoa ovat yksittäisten maailmaa muuttaneiden vakoilutapahtumien kuvaaminen.  

Lue, kuinka paljon Suomessa tiedettiin puna-armeijan suurhyökkäyksestä 1944.