Neil deGrasse Tyson. Tähtitiedettä kiireisille. Aula & Co, 2018. 176 s. (Suom: J. Pekka Mäkelä)
Kaupunkien valosaaste on kirottua. Se sotkee eläinten ja kasvien elon rytmiä, ja peittää maailmankaikkeuden mykistävän ihastelun.
Vuosikymmeniä sitten hieman ruuhkaisemmassakin asuinyhteisössä hetken taivaalle katsomisen jälkeen pimeys alkoi tuikkia, ja galaksimme Linnunrata hohti henkeä salpaavassa kauneudessaan. Tuikkii ja hohtaa yhä, meistä riippumatta, mutta kaupunkilaissilmille piilossa.
Ja tuolla loputtoman kaukana on meidänkin esihistoria, maailmankaikkeuden synnyssä.
Kehomme atomit alkuräjähdyksestä
”Jokainen kehomme atomi on jäljitettävissä alkuräjähdykseen ja jättiläistähtien sisällä sijainneisiin ydinmiiluihin, jotka ovat räjähtäneet yli viisi miljardia vuotta sitten.” Siinä perspektiiviä kiireiselle nykyihmiselle astrofyysikko deGrasse Tysonin muistuttamana.
Kiireinen ihminen saattaa ensin hätkähtää ajatusta, että ulkoavaruuteen katsoessamme katsomme kauas kauas historiaan. Silmiimme osuva valo on ehtinyt matkata miljardejakin vuosia. Valo tuo viestiä siitä mitä aiemmin oli. Ja tähtitieteilijöille tuo valo eri ominaisuuksissaan on tutkimuksen kannalta keskeinen kohde.
Tähtitiede on viime vuosikymmeninä ottanut suuria edistysaskeleita.
On tehty perustutkimusta ja vahinkohavaintoja, jotka outouksineen ovat vaatineet selvittämistä.