Astronautit pääsivät ihailemaan avaruuskivien iskeytymistä Kuun pintaan.
Neljä NASA:n Artemis II -lennon astronauttia kävi maanantaina syvemmällä avaruudessa kuin yksikään ihminen aiemmin, kun he suorittivat harvinaisen ohilennon Kuun toisella puolella.
Miehistö oli ensimmäinen sitten Apollo 13:n, joka näki omin silmin Kuun toisen puolen. Lento oli lisäksi ajoitettu auringonpimennyksen mukaan, jolloin Maasta kauempana oleva puoli oli juuri lennon aikana valaistu.
Yksi merkittävä astronauttien kuvailema ilmiö oli Kuun pinnalla näkyneet "välähdykset", joita Artemis II:n miehistö näki neljä.
Välähdykset johtuvat Kuun pintaan jatkuvasti iskeytyvistä kivistä, joiden koko vaihtelee hiekanjyvistä aina lohkareen kokoisiin.
Lue lisää: Artemis II:n miehistö kävi kauempana kuin kukaan aiemmin – tältä matka ympäri Kuun näytti
Tuhansia kiloja meteoroideja
Suurin osa törmäysten energiasta kuluu iskujen synnyttämiin kraattereihin, joita näkyy Kuun pinnalla. Mutta hyvin pieni osa energiasta muuttuu samalla lyhyeksi valonvälähdykseksi.
Maata kohti kiitää yli 30 tuhatta kiloa meteoroideja, eli avaruudessa liikkuvia kiven- tai metallinkappaleita, joka päivä, mutta suurin osa palaa Maan ilmakehässä eikä pääse Maan pinnalle asti.
Kuuhun osuvista meteoroideista ei ole tarkkaa tietoa, mutta Kuulla ei ole juuri lainkaan ilmakehää, joten mikään ei pysäytä meteoroideja iskeytymästä suoraan sen pintaan.

