Kirja-arvio: Katri Vala – liian vapaa lokeroitavaksi

Katri Vala oli henkilö, joka ei olisi halunnut tulla luokitelluksi mihinkään poliittiseen suuntaukseen. Siitä hän sai myös kärsiä.

Vuonna 1901 syntyneenä hänen oli mahdotonta välttää vasemmiston ja oikeiston poliittinen ja kulttuurinen vastakkainasettelu, ja vaateet ottaa osaa tai syytökset edustaa jotakin muuta kuin itseään, ajatusmaailmaansa ja runojaan.

”Kyllä olisi parempi olla aivan tavallinen ihminen”, kirjallisuushistorioitsija Minna Maijala lainaa kirjoittamassaan elämäkerrassa Valaa tämän elämän loppusäkeillä.

Varttuminen sortovuosina, nuori aikuisuus sisällissodan ja sen jälkeisen kahtiajaon aikana, ja kypsä aikuisuus toisen maailmansodan melskeissä olivat suurten vaatimusten ja vaikeuksien jatkumoa.

Katri Valan puisto löytyy Helsingin Sörnäisen nk. Kurvista. Karin Wadenström ei kuitenkaan ollut mieleltään helsinkiläinen. Ja miksi olisi ollut?

Muoniossa syntynyt Vala asui eri puolilla Suomea Lapista ja Porvoosta Ilomantsiin, Savosta pääkaupunkiseudulle. Sörnäisissä hän asui vain vähän aikaa. Kulkurin elämää.

Nimimerkin Katri Vala hän otti parikymppisenä, kun Nuori Voima julkaisi hänen runojaan. Sillä nimellä hänet tunnetaan nimikkopuistoaan myöten (siellä muistokiveen on hakattu väärä kuolinaika).

Valan henkilökohtaista elämää leimasivat köyhyys ja nälkä, vastuu muusta perheestä jo nuorena, epäonnistunut raskaus ja vain puoliksi aikuinen aviomies. Terveyden tuhosi elämän Ruotsissa parantolassa syksyllä 1944 sammuttanut tuberkuloosi.

Töitä hän teki opettajana – sekään ei ollut ongelmatonta – ja niukanpuoleisesti suolaista leivän päälle tuli mm. käännöstöistä.

Runoilijana hänet huomattiin jo nuorena. Vala liitetään erottamattomasti kulttuurisia ikkunoita Eurooppaan auki vaatineeseen Tulenkantajat-ryhmään. Sen näkyvänä ja itsetietoisena napamiehenä hääräsi tietysti kivennapalainen kosmopoliitti Olavi Paavolainen 1920-luvun alun eksotiikkaa tihkuvine Torstai-ryhmineen.

Vala ja Paavolainen kävivät pitkään nuoruuden kiihkeyden sävyttämää kirjeenvaihtoa, alkaen marraskuussa 1922, ennen ensi tapaamistaan.

Valan välit Paavolaiseen olivat vaihtelevat, ja Paavolaisen osalta myös opportunismin sävyttämät, Maijala kuvailee. Kulttuuristen uusien virtausten lisäksi Paavolaisella oli nenää haistaa Valan maineen nousut ja laskut, ja muistotilaisuus, omalta kannaltaan hyödyllisesti.

Paavolainen etunenässä oli vaatimassa Valan tuhkauurnaa haudattavaksi Helsinkiin, kun Valan Erkki-veli olisi halunnut hänen maallisen jäämistönsä Porvooseen. On helppo arvata, kuka oli mukana kantamassa uurnaa.

Paavolainen ei nouse ylivertaiseksi (tulenkantaja)vaikuttajaksi Valan elämässä. Oma roolinsa oli esimerkiksi runoilijakollegalla Katri Vaaralla. Maijala myös tuo esiin koko Tulenkantajat-ryhmä määrittelyn vaikeuden; ketkä siihen lopulta voidaan laskea kuuluviksi, ja miksi.

Tulenkantajien albumien ja lehtien julkaisemisen kannalta elintärkeäksi henkilöksi Maijala nostaa Valan veljen Erkin, jonka roolia ryhmässä hänen mielestään on paljon vähätelty. Sisarusten välit olivat tiiviit, läheisyyden, yhteistyön, Erkin ammatillisen mustasukkaisuuden ja normaalien sisarriitojen sävyttämät.

Porvoossa pitkään asuneena ruotsin kieli Valalle enemmän kuin tuttu. Jos hän olisi siellä pysynyt, runot olisivat saattaneet ilmestyä myös ruotsiksi. Maijala myös toteaa, että ruotsinkielinen modernismi vaikutti Valaan, Edith Södergran oli ”hengenheimolainen”.

Karin ja Katri, Wadenström ja Vala kulkevat kirjassa käsi kädessä. Kyse on haavoittuvan, vahvan ja oman eettisen kompassinsa mukaan kulkeneen naisen elämäkerrasta, ei vain taitelijaelämäkerrasta.  

Elämän koettelemukset ja runojen säkeet kuitenkin katsovat toisiaan, ja lukija pääsee niihin sopivissa kohdin kokonaisinakin syventymään.

Poliittisesti Vala oli fasismin vastustaja, mitä saksalaismielinen oikeisto ja ”koskenniemeläinen parnasso” eivät unohtaneet. Valan lähipiiriä joutui vankilaan, aviomiestä Armas Heikeliä myöten. Apurahoja ei tihkunut ovista ja ikkunoista.   

Mutta kun Vala ei ollut julistuksellinen, tulenpalava kommunisti – miehensä Neuvostoliitto-myönteistä naiiviutta hän tuskaili – vasemmiston näyteikkunahalinalleksikaan hänestä ei ollut. Toisen maailmansodan aikana Vala halusi pitää matalaa profiilia, olihan hänellä luhistuva miehensä ja erityislapsikin huolenaan.

Toisinajattelija ja isänmaallisen tekopyhän hurmiohenkisyyden vastustaja elämänsä viimeiseen rahisevaan hengenvetoonsa asti.

Vala sai kuoltuaan valtion maksaman muistotilaisuuden. Mutta. ”Ei häntä olisi juhlittu vallan kabineteissa eikä pyydetty juhlapuhujaksi jälleenrakennuksen matineoihin.” Itse tallatun ja kuljetun polun seuraus.

Pari pientä huomautusta. Sosialidemokraattisesta puolueesta on lipsahtanut lyhenne SPD. Vuonna 1935 julkistettu adressi kuolemanrangaistusta vastaan on saanut allekirjoittajamääräkseen sekä luvun yli 240 000, että yli 100 000.

Viime vuosien hyvien Olavi Paavolainen -elämäkertojen lisäksi aikakauden kulttuuria valottaa lisää Maijalan taitava, kohdettaan lämpimästi ja rehellisesti lähestyvä Katri Vala -teos.