Leïla Slimani: Toisten maa. WSOY. 2021. 325 s. (suom. Lotta Toivanen)
Avioliitto. Tuo kirottu instituutio.
Mathilde vietti kristilliset häänsä vauhdikkaasti Alsacessa. Toisen kerran hänet todettiin muslimimiehensä vaimoksi koruttomasti maaseudulla Marokon sisämaassa, lähellä Meknèsiä.
Vielä kotiseudullaan hän oli nuori ja uskoi upeaan rakkauteen. Aviomiehekseen hän sai Ranskan puolesta toisessa maailmansodassa taistelleen ja saksalaisten sotavangiksikin joutuneen miehekkään, joskin itseään lyhyemmän, marokkolaisen Aminen.
Jo alusta asti onnettomaan avioliittoon joutui myös Aminen sisko Selma, jolta ei avioaikeitaan kysytty.
Toisten maa vie lukijan vierauden, ulkopuolisuuden, paikkaan ja kulttuuriin kuulumisen ja synnyinmaahan kaipuun pölyiseen, hedelmien makuiseen, paahtavaan, kylmien öiden ahdistavaan ja kovan työn Marokkoon, joka vielä 1940-luvun lopulla oli Ranskan siirtomaa.
Tuolloin nainen tiesi paikkansa – eli mies määräsi – sekä Ranskassa että Marokossa.
Leveäharteinen ja naisellinen Mathilde ei ranskalaisena kuitenkaan joutunut kätkeytymään miesten katseilta, toisin kuin paikalliset kanssasisarensa. Sopeutumaan hän joutui, hammasta purren, kyyneliä ja pettymyksiä niellen, elämäänsä kirjeissään perheelleen kotikonnuille valehdellen.