Kimi Räikkösen mestaruusvuoden dramaattinen hetki palasi kummittelemaan Lewis Hamiltonia – "Voi luoja!"

Lewis Hamilton kurvaili korkeimmalle korokkeelle Monacon osakilpailussa, vaikka kärsi pitkään todella kuluneista renkaista. Hamilton kuvaili kisaansa uransa haastavimmaksi.

Paalupaikalta kilpailuun startannut Hamilton piti kärkipaikkaa koko kilpailun ajan. Brittikuski joutui kuitenkin kisan toisella puoliskolla suuriin vaikeuksiin, kun hänen renkaansa kuluivat nopeasti loppuun.

– Tämä oli ehdottomasti vaikein kisani ikinä. Taistelin todella Nikin hengellä tänään, Hamilton kuvailee taisteluasennettaan edesmenneen Niki Laudan kunniaksi David Coulthardin ratahaastattelussa.

Hamilton valitti renkaidensa kuntoa useaan otteeseen tiimiradiossa, mutta Mercedes kannusti brittikuskia jatkamaan radalla. Hamilton pystyi lopulta sinnittelemään maaliin asti ykkösenä. Haastava rengastilanne muistutti Hamiltonia vuoden 2007 Shanghain kilpailusta, jossa nuori Hamilton lipsahti kuluneilla renkailla hiekalle ja joutui keskeyttämään. Keskeytys koitui lopulta kohtalokkaaksi, sillä Räikkönen vei mestaruuden kauden päätteeksi yhden pisteen erolla.

– Voi luoja! En ole ajanut noin kuluneilla renkailla sitten vuoden 2007 Shanghain kilpailun, kun McLaren piti minua radalla naurettavan pitkään, Hamilton muistelee.

– En todellakaan tiedä, miten tein sen. Ajoin periaatteessa tyhjän päällä. Auto aliohjasi todella paljon, eikä kääntynyt. Minusta rengasvalinta oli väärä, mutta tämä tiimi on tehnyt silti uskomatonta työtä.

Hamiltonin voitto oli lähellä kariutua pari kierrosta ennen maalia, kun Max Verstappen haki röyhkeästi ohitusta. Ohitusyrityksen yhteydessä Verstappen ja Hamilton osuivat toisiinsa, mutta pahemmilta vaurioilta vältyttiin.

– Se oli hieman myöhäinen syöksy. Onneksi huomasin hänet viime hetkellä. Hän ei ollut oikeastaan edes rinnallani, joten kosketus oli kevyt, Hamilton kuvailee tilannetta.

Lue myös:

    Uusimmat