Siirto F1-sarjan kahdeksantena majailevaan tiimiin voi vaikuttaa isolta taka-askeleelta Kimi Räikkösen uralla, mutta suomalaiskuskin puheista paistaa luotto siihen, että Sauber voi nousta reippaastikin ylöspäin tulevaisuudessa.
Videolla asiantuntijat Toni Vilander ja Ossi Oikarinen pohtivat C Moren F1-studiossa Räikkösen siirron vaikutusta ja Sauberin nykytilannetta.
LUE MYÖS: Kimi Räikköselle ja Red Bullille lupaavia lukemia: vuodessa tapahtunut valtavaa kehitystä
Räikkösen kahden vuoden sopimus Sauberin kanssa julkaistiin alkusyksystä. Tieto otettiin vastaan ristiriitaisena, sillä viiden Ferrarilla vietetyn vuoden jälkeen 40 ikävuotta lähestyvän suomalaisen into lajia kohtaan olisi helposti voinut jo sammua.
Toisin kävi. Nyt Räikkönen pääsee kehittämään kovia kasvupyrkimyksiä esittänyttä tiimiä, jolla on vahva Ferrarin moottori ja jonka tehtaat sijaitsevat vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä hänen kotoaan. Räikkönen kertoo tunnelmistaan viikonloppuna julkaistussa La Gazzetta dello Sportin haastattelussa.
– Pidän edelleen ajamisesta, ja se on ainoa syy, miksi jatkan sitä ensi vuonna. Ja Sauberilla voin keskittyä enemmän siihen, mitä rakastan – ajamiseen, Räikkönen tiivistää.