Mainos

Kimi Räikkönen avaa muistojaan Schumacherista: ”Tiesimme Michaelin ja Ferrarin tulevan takaisin”

3:00
Videolla Kimi Räikkösen ensimmäinen voitto Malesiassa.

Kimi Räikkönen kävi kaudella 2003 unohtumattoman taistelun F1-mestaruudesta jo kaiken voittanutta Michael Schumacheria vastaan. Schumia Ferrarille seurannut suomalainen pitää yhä kauden lopputulosta oikeutettuna.

Räikkönen varmisti viimeistä edellisessä kisassa Indianapolisissa olevansa ykköshaastaja Schumacherin kaatajaksi, kun hänen silloin vielä Williamsilla ajanut tuleva McLarenin tallikaverinsa Juan Pablo Montoya putosi vasta loppumetreillä ulos taistelusta.

Päätöskisassa Suzukassa Schumacher onnistui kitkuttamaan viimeiselle pistesijalle kahdeksanneksi, minkä jälkeen Räikköselle ei olisi riittänyt edes voitto päätösosakilpailusta. Se olisi tosin ollut hänelle vasta kauden toinen voitto, kun taas Schumi vei nimiinsä kuusi kisaa.

– Hävisin lopulta vain muutamalla pisteellä, mutta rehellisesti sanottuna, kun ihmiset kysyvät minulta, että tuntuiko se pahalta, niin me voitimme yhden kisan ja hän voitti monta, Räikkönen kommentoi Schumin 50-vuotispäivänä julkaistun sovelluksen haastattelussa.

– Se oli siis reilu peli, ja meillä oli hyviä taisteluita, mutta myös hauskaa kauden lopussa Suzukassa, hän hymyilee.

Muutamaa vuotta myöhemmin Räikkönen nimettiin Ferrarille Schumacherin seuraajaksi.

Schumacherin ja Ferrarin uusi isku vain ajan kysymys

Kimi Räikköselle ensimmäinen mestaruussauma tuli jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Hän oli debytoinut McLarenilla edellisellä kaudella ja nousi kisavoittajaksi heti kauden 2003 toisessa kisassa Malesiassa.

– Meillä oli aika hyvä auto, kun olin siihen aikaan McLarenilla, ja Ferrari oli tietysti dominoinut jo jonkun aikaa siinä vaiheessa, Räikkönen muistelee.

– Avasimme kauden vahvasti ilman mitään ongelmia. Voitin sinä vuonna kauden toisen kisan, joten olimme vähän vahvempia siinä kohtaa vuotta. Tiesimme kuitenkin, että Michael ja Ferrari tulevat takaisin. He olivat todella vahvoja. Minä voitin vain yhden kisan, mutta roikuin MM-taistelussa viimeiseen kisaan asti.

– Hienoja muistoja siltä vuodelta, mutta myös muilta kausilta, jolloin ajoi Michaelia vastaan, Räikkönen myöntää.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja