Hyundain Hayden Paddon epäili alkukaudesta, onko hänestä enää MM-tason kuskiksi. Nyt hän toivoo lisää kisoja kalenteriinsa.
Uusiseelantilainen Paddon on ajanut tällä kaudella Monte Carlon, Kroatian ja viimeisimpänä Japanin MM-rallit.
Hyundain puolelta Paddonin kisakalenteria voi pitää hieman erikoisena, koska häntä ei ole koskaan pidetty asvalttispesialistina. Ja onhan tiimillä käytössään myös Dani Sordon osaaminen, joka on vuosien saatossa osoittanut pätevyytensä juuri pikipinnalla.
Paddon myöntää, että Monte oli hänelle vaikea aloitus vuosien MM-sarjasta poissaolon jälkeen.
– Onneksi kaksi viimeistä rallia ovat olleet selvästi parempia, koska Monte Carlon jälkeen mietin oikeasti, pitäisikö minun edes olla täällä. Ainakin olen kuitenkin saanut pari hyvää tulosta alle, eikä vauhtikaan ole ollut hullumpaa.
Kokonaisuutta tarkastellessa hän on tyytyväinen. Monten jälkeen tuli kolmossija Kroatiasta ja Japanissa hän oli seitsemäs.
– Teimme sen, mitä meiltä pyydettiin, eli ajoimme rallit maaliin. Meidän kolmatta autoamme ei tuoda paikalle voittamaan, vaan sillä on enemmän tukirooli. Se täytyy pitää mielessä koko ajan.
– Jos lähtisin tekemään jotain typerää ja ajaisin ulos, en hoitaisi tehtävääni. Siksi täytyy löytää hienovarainen tasapaino: ei saa puskea liikaa, mutta ei myöskään ajaa liian hitaasti. Mielestäni teimme juuri sen, mitä meiltä odotettiin, Paddon puntaroi.
Uusiseelantilainen uskoo, että hänelle voisi löytyä vielä loppukaudesta käyttöä. Sordo ajaa seuraavaksi kisattavan Kreikan ja Esapekka Lappi ajaa Viron ja Suomen MM-rallit. Sen jälkeen Hyundai ei ole vielä nimennyt kolmatta kuskiaan.
– Minulla on Etelä-Amerikasta hyviä muistoja. Nautin sellaisista erikoiskokeista. Olen ajanut myös yhden soratestin kehitystyön merkeissä, ja tunsin oloni heti kotoisaksi soralla.


