Kilpailuvirasto: Valio esti kilpailjan pääsyn Suomen maitomarkkinoille - uhkana miljoonasakot

Kilpailuvirasto esittää Valiolle kymmenien miljoonien sakkoja määräävän aseman väärinkäytöstä maitomarkkinoilla

Kilpailuvirasto esittää, että markkinaoikeus määräisi Valio Oy:lle 70 miljoonan euron seuraamusmaksun määräävän aseman väärinkäytöstä perusmaitojen valmistuksen ja tukkumyynnin markkinoilla.

Virasto on lisäksi määrännyt Valion lopettamaan lähes kolme vuotta jatkuneen kilpailulain vastaisen menettelyn.

Kilpailuviraston mukaan Valion ylimmässä johdossa tehtiin helmikuussa 2010 strateginen päätös siitä, että yhtiö pyrkii sulkemaan kilpailun pois perusmaitojen markkinoilta Suomessa.

Tavoitteensa saavuttamiseksi Valio pudotti heti perusmaitojen tukkuhinnat huomattavasti alle kustannusten. Alihinnoittelun tarkoituksena oli Kilpailuviraston mukaan saavuttaa lähes monopoliasema markkinoilla ja nostaa sen jälkeen hinnat takaisin tasolle, jolla ne olivat ennen Arla Ingmanin tuloa markkinoille.

"Strategiana estää Arla Ingmanin pääsy markkinoille"

Kilpailuviraston mukaan Valio on syyllistynyt erittäin vakavaan kilpailulain vastaiseen menettelyyn, jonka tavoitteena on ollut vahingoittaa kuluttajien asemaa.

Virasto katsoo, että Valion strategiana on ollut estää Arla Ingmania kilpailemasta Suomen maitomarkkinoilla. Tämän lisäksi menettely on haitannut merkittävästi alalla toimivien pienmeijereiden toimintaedellytyksiä.

Kilpailulain vastaisena määräävän aseman väärinkäyttönä pidetään muun muassa menettelyä, jossa määräävässä asemassa oleva yritys hinnoittelee tuotteensa alle kustannusten sulkeakseen markkinoilta tehokkaan kilpailun. Tällaista kilpailun poissulkemiseen tähtäävää alihinnoittelua kutsutaan saalistushinnoitteluksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat